Tältä näyttää uudistunut Volkswagen CC
Teppo Komulainen
Passat uudistui vuosi sitten, joten oli odotettavissa, että neljä vuotta sitten ensiesitelty coupé-versio CC:kin päivitetään. Uudistunut Volkswagen CC nähdään ensimmäisen kerran Los Angelesin autonäyttelyssä kahden viikon kuluttua.
Passat on siis pudotettu pois coupén nimestä.
Neliovista autoa on tarjolla sekä neli- että viisipaikkaisena.
Luksusta pyritään luomaan entistä runsaammalla varustelulla. Vakiona tulevat muun muassa uudet kaksoisksenon-kaasupurkausajovalot sekä kuljettajan väsymystä tarkkaileva varoitin.
Moottorivalikoima käsittää kaksi TDI-dieselmoottoria ja kolme bensiinimoottoria. Dieselmoottoreiden tehot ovat 140 ja 170 hevosvoimaa. Molemmat on varustettu sammutusautomatiikalla ja jarrutusenergian talteenotolla.
Bensiinimoottoreiden tehot ovat 160, 210 ja 300 heppaa. Pienin bensakone on varustettu TSI MultiFuel -tekniikalla, ja se soveltuu siten bensiinin lisäksi myös korkeaseosetanoli E85:n käyttöön.
Vaihteistoina CC:ssä on joko kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai DSG-automaattivaihteisto. Etuvedon lisäksi mallistoon tulevat myös nelivetovaihtoehdot.
CC lanseerataan ensimmäiseksi Saksassa helmikuussa.





