Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.01.2008 10:22
A A A

Focus - pirteä kuten aina

Ford toi uuden Mondeon markkinoille viime keväänä. Vuoden alussa automaisemaan ilmestyy myös uudistunut Focus; ei niin täysin muuttuneena kuin isoveljensä, mutta uutena kuitenkin. Focus on ollut Fordille menestysmalli. Ensimmäinen Focus esiteltiin Euroopassa jo vuonna 1998, ja siitä lähtien autoa on valmistettu eri markkinoille kaikkiaan viisi miljoonaa kappaletta.

Tämän vuoden lopussa tuotantolinjalta valmistuvasta uudesta Focuksesta on saatavissa ensin 3- ja 5-oviset mallit sekä farmarimalli. Tuoteperhe laajenee kuitenkin jo alkuvuodesta 2008 4-ovisella sedanilla sekä gabriolella ja urheilullisella ST-mallilla.

Kaikkia uusia mallia leimaa ulko-olemukseltaan tietynlainen urheilullisuus. Pienin, mutta osuvin muutoksin auton keulan ilmettä on saatu virtaviivaistettua, täyteläisempi konepelti ja viirumaiset valot pirteyttävät ja merkkien muiden uusien mallien tavoin jäädyttäjän aukkoa on suurennettu ja se on saanut ripauksen aggressiivisuutta ulkokuoreen.

Mukavaa muuttumista myös sisätiloissa

Samanlainen uudistuslinja jatkuu myös Focuksen sisätiloissa. Muutokset eivät ole merkittäviä, mutta ne lisäävät matkustusmukavuutta.

Kokonaisuudessaan sisustus on edeltäjäänsä aistikkaampi. Verhoilu pehmentää sopivasti auton sisällä vallitsevaa ilmapiiriä ja vaikuttaa varmasti myös ulkoa tuleviin ääniin.

Pehmeä linja ei kuitenkaan jatku takaistuimen puolella, joka sinänsä on valitettavaa.

Tosin moottorin ääniä on kaikissa malleissa pyritty eliminoimaan uudella moottorinsuojuksella, jossa on uusi verhoilumateriaali.

Ajo-ominaisuudet ovat yhä huippua

Ford Focus on aina ollut erinomainen ajettava ja on sitä todella edelleenkin. Koeajo järjestettiin ajoporukalle tutuissa maisemissa Ranskan Rivieran vuoristossa. Focus kiipesi serpentiinejä 1 200 metrin korkeuteen vauhdikkaasti ja yhtä mallikasta on myös paluukyyti. Ohjaus on looginen ja alustakin toimii kiperimmissäkin mutkissa moitteettomasti.

Myös voimansiirto palvelee hyvin tiukkaakin menemistä.

Nollakaarteiden jälkeisissä kiihdytyksissä saattoi konkreettisesti havaita bensiini- ja dieselmoottorin suorituseron. 2-litrainen mennä lallatti eteenpäin, kun samankokoinen bensakone ryhtyi nykimään hapen (väännön) puutteessa.

Tarjolla laaja moottorivalikoima

Ford Focuksen laaja moottorivalikoima tarjoaa asiakkaalle eri vaihtoehtoja riippuen siitä, asettaako hän etusijalle auton omistamiseen liittyvät kustannukset, alhaiset hiilidioksidipäästöt tai suorituskyvyn.

Bensiinikäyttöisten Duratec-moottoreiden valikoima pysyy entisellään. Saatavana on vaihtoehtoja 1,4-litraisesta (80 hv) 2,0-litraiseen (145 hv) moottoriin. Kaikkiin Duratec-bensiinimoottorilla varustettuihin autoihin kuuluu vakiona viisiportainen manuaalivaihteisto.

1.6-litraiseen (100 hv) ja 2.0-litraiseen (145 hv) versioon on mahdollista saada valinnaisvarusteena Durashift-FN-automaattivaihteisto.

Perinteisen bensiinimoottorivalikoiman lisäksi on Focus ST:ssä 2.5-litrainen, 5-sylinterinen turboahdettu Duratec-moottori, joka kehittää parhaimmillaan 225 hevosvoimaa.

Juttu on julkaistu Savon Sanomissa 3.1.2008.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Koeajot