Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.09.2009 18:21
A A A

Honda Jazz on pieni mutta korkea tilaihme

Hondan insinööreillä on ollut hyvä päivä, kun he ovat miettineet Honda Jazzin tilankäyttöä. Pikkuautoon mahtuu yhtä aikaa vaikka neljä koripalloilijaa, eikä varmaan tee tiukkaakaan.

Suorastaan neronleimaus on iskenyt takaistuimia suunnitellessa.

Sen lisäksi, että tavaratilaa saa laajennettua oivallisen helposti aivan tasaiseksi alustaksi kaatuvilla takapenkeillä, myös etu- ja takaistuimien väliin saa hulppean tilan vaikka polkupyörälle - kiitos takaistuinten, jotka saa pystyyn kuin elokuvateatterissa ikään.

Ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu myös näkyvyys ulos. Korkea ajoasento, poikkeuksellisen alas sijoitettu tuulilasi sekä isot ikkunat ja peilit ansaitsevat ison kiitoksen.

1,3 vai 1,4?

Myös moottori on kokoisekseen poikkeuksellisen pirteä. Kaiken kukkuraksi se kiidättää Jazzia erittäin pienellä bensamäärällä. Toisin kuin yleensä pienissä bensakoneissa, virallisiin kulutuslukemiin yltäminen ei vaadi edes erityistä keskittymistä.

Taloudelliseen vaihteiden vaihtamiseen pääsee noudattamalla mittaristossa olevia nuolia.

Hieman huvittavaa on se, että Jazzin kanssa 1 339 kuutiosenttimetrin moottoria markkinoidaan 1,4-litraisena, kun taas hybridi Honda Insightissa saman kokoinen kone on saanut merkinnän 1,3. Liekö syynä hajuraon tekeminen Jazzin vaihtoehtoiseen 1,2-litraiseen myllyyn.

Jazz on kevyt ja näppärä pyöriteltävä, mutta muuten sen ajo-ominaisuudet ja -mukavuus jäävät keskinkertaisiksi. Alusta on liian kova ja äänieristys vaillinainen, eikä etuistuimien tukikaan ole kummoinen.

Turvallinen valinta

Kojelauta on futuristisuudestaan huolimatta selkeä vaikkakin vähän halvan näköinen. Mittariston punainen väri ei ole onnistunut valinta.

Jazzin hinta on varsin kilpailukykyinen, sillä jo perusvarusteisiin kuuluvat muun muassa automaatti-ilmastointi ja ajonvakautus.

Kolareissakin pikkuauto on turvallinen. Siitä todisteena viisi tähteä Euro NCAP -testeissä.

Honda tunnetaan toimintavarmuudestaan, mikä erinomaisten tilojen ja kohtuullisen hinnan kanssa tekee Jazzista hyvän vaihtoehdon esimerkiksi lapsiperheelle.

Toisaalta eritoten vanhemmat autoilijat osaavat arvostaa korkeaa ajoasentoa ja hyvää näkyvyyttä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Koeajot