Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.05.2008 10:33
A A A

Kelpo kumppani maastossa

Kuga on kummitellut Fordin automallien listoilla jo muutaman vuoden ajan. Mikä ihmeen Kuga?

No, se selviää hyvin pian. Jatkuvaa nelivetoa käyttävien katumaastureiden joukkoon ilmestyvä Kuga on kokonaan uusi tekijä.

Fordilla ei eurooppalaisessa mallistossaan ja eurooppalaisilla mieltymyksillä varustettua tämän kokoluokan autoa ole ollut. Ford Mawerickia on tarjottu Pohjois-Amerikasta, mutta se ei ole euromakuun muuntunut.

Ford Kuga on joko etu- tai nelivetoinen, mutta ainakin Suomen " postitukseen" tulee vain nelivetoinen malli ja sekin ainoastaan dieselmoottorilla varustettuna.

Bensakoneella varustettu malli on maahantuojan ohjelmassa myöhemmin, mutta etuvetoisen maahantuonnista ei ole vielä suunnitelmia olemassa.

Ford Kugaa on jo maassa odottamassa jo kolme vahvaa kilpailijaa, joiden joukossa, varsinkin Hondan C-RV:n myyntitilastojen valossa uutta yrittäjää saattaa hieman huimata.

Honda C-RV maasturiudestaan huolimatta oli viime vuonna henkilöautojen myyntilistoilla komeasti kymmenes yli 2 500 kappaleen myynnillä. Tulos on jopa viime vuoden tilastojen kummajainen. Kaksi muuta vahvaa kilpailijaa Kugalle on maahantuojan laskelmien mukaan Toyotan RAV-4 malli ja aika hyvän markkinaosuuden itselleen heti alussa raivannut Nissanin Qashqai.

Mielenkiintoinen

Kuga on ulkomuodoltaan muhkea, mutta liioitteluun muotoilijat eivät ole sortuneet. Kugaan on haettu piirteitä Fordin luomasta iosis-konseptista. Tavoitteena on ollut tehdä uutuudesta helposti Fordiksi tunnistettava auto, joka on "jykevä ja dynaaminen ilmentäen loistavia maasto- ja maantieajo-ominaisuuksia. Koeajossa Andalusian vaihtelevissa maastoissa oli myös todellinen maasto-osuus, mutta hyvin Kuga karikot selvitti.

Maantiellä Kuga on tyypillinen Ford, yhtä erinomainen ajettava kuin Focus tai Mondeo. Auto pysyy hyvin tiessä ja nelivetoisuus lisää tuntumaan tiehen niin kiihdytyksissä kuin jarrutuksissakin.

Ajettavuus onkin varmasti Kugan yski vahvimmista puolista, joilla se ystäviä itselleen kerää.

Nykyaikainen erikoisesti Kugaa varten kehitetty vannevalikoima lisää auton tunnokkuutta tiehen. Kugaa varten on suunniteltu neljä uutta kevytmetallivannemallia. Kugan myös ensimmäisen kerran Fordin malleihin on saatavana myös 19-tuumaiset kevytmetallivanteet.

Käytännöllinen

Ford Kuga on tilava sisältä hyvällä maulla sisustettu. Kokonaisuus on harmoninen. Istuimet ovat joko nahka- tai kangasverhoillut. Jos autolla aikoo myös maastossa piipahtaa ja muutenkin hakea esiin sen urheilullisia ominaisuuksia, suosittelisin mielelläni kangasverhoiltuja istuimia. Niissä pysyy paikallaan, eikä valu koko ajan lattiaa kohti. Nahka luonnollisesti verhoilumateriaalina on monelle arvokysymys.

Ohjaamon kilpa-automaista tunnelmaa tukevat hyvä ajoasento ja valinnaisvarusteena saatava sähkötoiminen kuljettajan istuin monine säästömahdollisuuksineen.

Kugan hallintalaitteistosta on jäänyt mitään negatiivista mieleen. Ohjaustangossa on runsaasti viiksiä, joiden käytön opettelu vie aikansa, mutta tuskin pitemmässä juoksussa tuottaa ylimääräistä vaivaa.

Leveyttä ja korkeutta sisätiloissa on riittävästi. Etupenkin 1 422 mm leveä hartiatila riittää tuhdimmallekin kaksikolle, eikä pääkään juuri kattoon kopsahda vapaata sisäkorkeutta on runsaan metrin verran.

Kuga tulee kesäkuussa myyntiin kahtena (Trend ja Titanium) varustetasona hinnoin 36 650 ja 39 950 euroa. Moottori on molemmissa dieselkäyttöinen.

Juttu on julkaistu Savon Sanomissa 8.5.2008.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Koeajot