Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.02.2009 05:00
A A A

Marttaakin miellyttävä Renault Mégane

Uusi Renault Mégane näyttää tyylikkäältä eurooppalaiselta, ehkä saksalaisilta vaikutteita saaneelta autolta. Ei ranskalaiselta avaruusalukselta, niin kuin edellinen viistoperä-Mégane.

- Tämä on sen kokoluokan auto, millä minä tykkään ajaa. En pidä pienemmistä enkä isommista, sanoo kuopiolainen Anne Matilainen, Pohjois-Savon Marttojen toiminnanjohtaja Méganesta.

- Ajan aika paljon, joten käyttömukavuudella on merkitystä. Jos on hirmu pienimoottorinen auto, menee tuskailun puolelle.

Koko on tuttu, sillä hän ajaa itse kymmenisen vuotta vanhalla Nissan Almeralla.

Kokeiltavana oli 110-heppainen 1,6 litran bensakone, joka hoitaa yllätyksettömästi tehtävänsä. Vielä mielenkiintoisempi on kesällä Suomeen ehtivä 1,4-litrainen turboversio, josta nykäistään 130 hevosvoimaa hiukan pienemmällä kulutuksella.

Istuinten mysteeri

Etelä-Euroopassa tehtyä autoa on kaikesta päätellen testattu myös pohjoisessa.

- On talvilämmin auto! Matilainen hihkaisee ja pyytää lämmitystä pienemmälle.

Hän tarvitsee siinä hieman apua, sillä äkkiseltään automaattisen ilmastointilaitteen pienten namiskoiden löytäminen tökkii. Hän tosin arvelee, että ajan kanssa sen oppisi.

Vakiovarusteena tuleva käsikäyttöinen ilmastointi olisi helpompi käyttää, mutta automaatti on ehkä ulkonäöltään yhteneväisempi soittimen kanssa.

Lämmitykseen liittyen on tehty yksi kummallinen ratkaisu. Istuinlämmittimien säätimet ovat etuistuimien ulkoreunoissa niin, ettei niitä näe istuessaan lainkaan. Kytkimen asento on selvitettävä ja opittava käsikopelolla.

Kojelauta hallintalaitteineen on ihan kelvollinen, mutta röpelöinen muovipinta tekee tuntumasta jotenkin erityisen muovisen. Ranskalaiseen tapaan nopeusnäyttö on digitaalinen.

- Tuo vaati totuttelua, mutta numerot näkee huonompinäköinenkin, Matilainen arvioi.

Ajonvakautus toimii

Méganessa yllättää sen hyvä ajettavuus vaikeassa talvikelissä. Ajonvakautus ja aliohjautuvuuden hallintajärjestelmä hoitavat hyvin tehtävänsä kitkarenkaiden kanssa.

Edellisen Méganen ärsyttäviä piirteitä olivat äkkiväärät kytkin ja jarrut, mutta siitä vaivasta on päästy. Jousituksen kovuus sen sijaan täristää ikävästi kuoppaisella sivutiellä.

- Maavara ei näytä kovin suurelta, mutta varmaan sillä mökillekin pääsee, Matilainen mittailee.

Tavaratila on reilu kokoluokkaan, mutta korkea kynnys on hieman hankala.

Renault on aina loistanut Euro NCAP -kolaritesteissä. Uusi Mégane oli ensimmäinen joka nappasi aikuismatkustajien turvallisuudesta täydet pisteet.

Nyt valittavana on viistoperän lisäksi sporttisen näköinen kolmiovinen Coupé. Syksyllä odotellaan farmaria ja tila-auto Scéniciä.

Ranskalaismerkki on menettänyt viime vuosina pahasti asemiaan Suomessa, muuta uuden Méganen myötä sille voi ennustaa valoisampaa huomista, jos laatukin vielä osoittautuu aiempaa paremmaksi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Koeajot