Rutinoitta trollhättanilainen
Timo Nieminen
Kuulun siihen sukupolveen, jonka lapsuudessa sana auto merkitsi suunnilleen samaa kuin sana Saab. Suomalaisissa työläiskaupungeissa joka toisen talon pihassa seisoi Uudessakaupungissa valmistettu Saab, koska Suomen valtio tuki roimasti Saabin kykyä kilpailla hinnalla.
Mutta eipä minulle - ja tuskin monille muillekaan - jäänyt traumoja Saabeista. Ei toki, kelpo autoja olivat jo silloin.
Niinpä tuntuu lähestulkoon nostalgiselta koeajaa tuore Saab 9-5. Osittain kai siksi, että periaatteessa se on viimeinen puhtaasti pohjoismaalainen Saab-malli. Saab 9-5:n tuotanto nimittäin alkoi vähän ennen kuin maailman suurin kulkuneuvojen valmistaja General Motors otti Saabin kokonaan haltuunsa, eivätkä amerikkalaisomistajat ole luotettavaa ysiviitosta lahdanneet. General Motorsille Saab on vain pieni siivu koko tuotannosta, mutta GM osaa kunnioittaa ruotsalaista autonvalmistusta.
Tällä hetkellä Saabin (alun perin Svenska Aeroplan AB) hihnoilta Trollhättanista tulevat enää 9-3 ja 9-5. Yhtiön kolmas tuotannossa oleva malli (9-7X -katumaasturi) syntyy Yhdysvalloissa.
Isojen farmareiden kilpailu on kiihkeää
Saab 9-5 on pohjoisten olojen auto. Talvisessa koeajossa ollut dieselfarmari kilpailee isossa luokassa kovien haastajien (Audi, Mercedes, Volvo) kanssa, mutta tekee sen tyylikkäästi.
Se on myös helppo auto. Saab 9-5:n luistoesto-, vakaus- ja jarrujärjestelmät auttavat kuljettajaa erinomaisesti kiperissä tilanteissa. Auto sopii ensipolkaisusta lähtien kuljettajan käteen, ja koeajoversion automaattinen vaihteisto tuntui tasapainoiselta.
Pienehkö moottori vie hyvin isoa autoa
Ysivitosen farmarimalli on kookas (4,84 metriä pitkä), mikä heijastuu sekä etu- että takapenkkiläisten mukavuudessa. Tilaa riittää.
Italiassa valmistettu 1,9-litrainen dieselmoottori vääntää muhkeasti, joten siinäkään Saab 9-5 ei häpeä kilpailijoidensa rinnalla.
Turvallisuudessa ja ilmastoinnissa 9-5 on tanakkaa Saab-laatua. Tämän auton kanssa ei tarvitse huurteen tai kylmyyden kanssa taistella.
Saab 9-5 1.9TiD PF Linear on auto, jonka ihanteellinen käyttäjä on esimerkiksi aktiivinen lapsiperhe. Autoon sopivat monenlaisten harrastusten välineet, se on vakaa maantieajossa ja taipuu yllättävän hyvin kaupunkien parkkiruutuihin.
Saab 9-5:n hinnat alkavat 38 700 eurosta. Koeajetussa versiossa oli käytännöllinen Linear active -varustelu, mikä nosti hinnan 42 900 euroon, mutta siihen hintaan mahtuu jo rensseli poikineen.





