Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.08.2011 08:15
A A A

"Jalat maassa, sydän taivaassa"

(Juttu on julkaistu Savon Sanomissa 20.8.1996)

Kotoaan Kuopion Petoselta maanantai-iltapäivällä tavoitettu dosentti Wille Riekkinen vaikuttaa säikähtäneen yllättyneeltä kuultuaan ennakkotiedot piispanvaalin lopputuloksesta.

- Tämä tuntuu häkellyttävän hienolta. Ennen kaikkea olen kiitollinen äänestäjille, Riekkinen kuvailee tuntojaan. Häkellyttävyys tulee, kun tietää että kyseessä on suuri tehtävä. Hieno tunne tulee, kun hiippakunnan valitsijat ovat näin päättäneet. Se korostaa sitä, mitä itse pidän tärkeänä eli huomion kiinnittämistä Raamattuun, kirkon peruskirjaan.

Riekkinen ei halua lähteä vielä ennakoimaan, kuinka hiippakunnassa näkyy, jos ja kun Kuopion piispan nimi on Wille Riekkinen marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien.

- Ensin on totuttava koko ajatukseen ja otettava ihan rauhallisesti. En halua lähteä tekemään hätiköityjä strategioita. Odotellaan kaikessa rauhassa, miten ruletti menee virallisesti loppuun. Toivon mukaan mahdollinen nimitykseni näkyy myönteisenä ja Raamattua korostavana linjana.

Jo tässä vaiheessa Riekkinen pitää kuitenkin selvänä, että opetus- ja tutkimustyö eivät jää piispan tehtävien vuoksi. Ei piispalle ole pahitteeksi, jos hän opettaa ja pitää siitä. Niitä voi soveltaa hyvin paljon käytäntöön. En näe siinä ristiriitaa. Hyvä käytäntö tarvitsee hyvän teorian ja päinvastoin. Jalat maan pinnalla ja sydän taivaassa, kuten vanha sanonta kuuluu.

Kirkkaimmaksi kirkon tehtäväksi tänä päivänä Riekkinen määrittelee perustehtävän: evankeliumin julistamisen ihmisille hyvän elämän pohjaksi.

Evankeliumin julistamisen pitäisi tarjota tämän ajan, meidän atomiajan ihmisille, mahdollisuuden elää mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää. Pitäisi tarjota tietynlainen elämä, minkä usko parhaimmillaan suo. Se ei ole vouhottamista, vaan elämää isolla eellä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Historiaa