Olkikruunu tuo onnea ja menestystä
Himmeli kotiutui kirkon katosta pirttiin
Mervi Pasanen
Himmelit puhuttelevat nykyajan kaiken nähnyttä ihmistä, niissä on vähän taikaa. Himmeli tuntuu kuuluvan niihin asioihin, joista pidämme tietämättä miksi. Taidokkaasti rakennettu himmeli on arvokas käsityöläisen taidonnäyte.
Ennen vanhaan uskottiin koon voimaan; mitä suurempi himmeli, sitä parempi sato, olihan olki muinaisille suomalaisille erittäin tärkeä tulevaa satovuotta symboloiva materiaali. Himmelien voimaa vahvistettiin vielä ripustamalla niitä moneen huoneeseen.
Suuri himmeli vaatii suuren salin. Siksi moderniin kaupunkikaksioon voi tuoda menestyksen toivoa ja hyvää sato-onnea myös pienellä himmelillä.
Feng Shui -sisustuksessa vastaavaa tehtävää hoitelevat kolikot, kilisevät kellot ja sammakot - mutta mitä jos tänä jouluna palattaisiin omiin perinteisiin ripustamalla kotiin himmeli tai pari?
Vahvempaa olkea Modernit himmelit ovat minimalistisen selkeitä, vain oljista koottuja koristuksia, kun ennen himmelit koristeltiin villisti. Niitä somistivat vaikkapa paperikukat, värjätyt munankuoret, paperisuikaleet, tähkät ja peilinpalat. Niihin ripustettiin jopa kynttilöitä eli ne olivat nykyistä huomattavasti tukevampia koristeita.
Tosin ennen tehomaatalouden aikaa rukiin olki oli paksumpaa kuin nykyisten lajikkeiden. Himmeleiden kokoamiseen käytettiin tuolloin monisäikeistä pellavalankaa.
Lähtee tahokkaasta Nykyisin moni himmelintekijä on osto-olkien varassa. Himmeliolkia kannattaa kysellä esimerkiksi arkarteluliikkeistä. Jos muistaa varautua jouluiseen askarteluun jo kesällä, kannattaa tutulta viljelijältä kysellä rukiinolkien perään.
Himmelin kokoaminen ei ole erityisen vaikeaa. Se vaatii pikkuisen sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttä. Kokoamisohjeita löytyy netistä, mutta verkon ohjeilla pääsee lähinnä vain alkuun. Siispä käyköön himmelintekijän askel kohti kirjastoa.
Himmelin peruselementtejä ovat pyramidi ja oktaedri eli kahdeksansivuinen tahokas. Perusmuodosta himmeli laajenee edelleen monimutkaiseksi rakennelmaksi. Oljet voivat olla mistä tahansa viljasta, vaikka alkuperäinen materiaali oli rukiin olki.
Suoraan pellolta tulleet oljet on puhdistettava ennen käyttöä. Kostuta oljet. Katkaise olki silmun yläpuolelta ja irrota kuivat lehdet. Anna kuivahtaa hetki ennen askartelua.
Askarteluliikkeistä saa valmiiksi siivottuja ja pätkittyjä olkia. Perusmuodon voi rakentaa kahdella eri tavalla.
Tapa 1 1. Pujota lankaan neljä olkea. Sido ne neliöksi. Jätä pitkät langanpäät.
2. Pujota kaksi olkipilliä ylimääräiseen langanpätkään ja kiinnitä neliön alaosaan. Pujota taas kaksi olkea toiseen lankaan ja kiinnitä neliöön.
3. Kiinnitä viimeiset neljä olkea kuvion puoleenväliin niin, että saat kahdeksansivuisen tahokkaan.
4. Tee näitä tahokkaita haluamasi määrä. Tee esimerkiksi kuusi pientä ja yksi niin iso, että yksi peruskuvio mahtuu sen sisään.
5. Ripusta suuremman kuvion sisään yksi. Halutessasi voit jättää pienen olkisen kaulan ison ja pienen kuvion väliin. Nyt ripusta työ roikkumaan sopivalle työskentelykorkeudelle. Kokoaminen on helpompaa, kun työ roikkuu.
6. Voit myös lähteä kokoamaan peruskuviosta haluamasi muotoista himmeliä. Rajana on vain huoneesi koko ja käytettävissä olevien olkien määrä!
Tapa 2 1. Pujota lankaan kolme samanmittaista olkea ja solmi ne kolmioksi.
Pujota tämän jälkeen kaksi olkea lisää ja sido lanka aiemmin tehdyn kolmion kärkeen.
2. Jatka ketjua, kunnes siinä on 11 olkea. Pujota lankaan viimeinen olki ja sido langan alku- ja loppupäät yhteen.
3. Solmi ketjun päät lyhyellä langalla yhteen niin, että muodostuu kahdeksansivuinen tahokas.






