Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.01.2009 12:21
A A A

Värikkäitä koristeita talvipihalle

Kun leikkotulppaanit alkavat olla viittä vaille valmiita kompostiin heitettäviksi, niiden kauneuden voi vangita jäähän.

Auringossa kimmeltävät jääkoristeet ihastuttavat rappusilla, terassilla tai pihakäytävän varrella.

Näyttävä koriste syntyy ämpärissä. Täytä ämpäri kylmällä vedellä.

Muoviämpäri on kyllä kätevä, mutta se saattaa joskus haljeta pakkasessa.

Asettele eripituisia tulppaaneja astian reunoille. Saat pysymään ne haluamallasi korkeudella, kun sidot varrenpäähän painon, esimerkiksi prikan tai mutterin. Käytä myös tulppaanin lehtiä kukkien lomassa.

Jätä tulppaaniämpäri ulos jäätymään. Kun pakkanen keikkuu 15-20 asteessa, kestää jäätyminen pitkälti toista kellon ympärystä. Kun vesi on jäätynyt myös keskeltä, irrota jää varovasti valuttamalla kuumaa vettä pitkin ämpärin ulkoreunoja.

Myös tyhjien maito- ja mehutölkkien avulla voi loihtia veikeitä kukkivia jääkoristeita.

Koristeiden tekeminen onnistuu lauhalla säällä pakastimessa. Leikkaa tölkkejä erikorkuisiksi. Lisää niihin kylmä vesi ja kukat ja siirrä jäätymään.

Tulppaanien tilalla käyvät myös ruusut.

Asettele jääkukat ryhmiksi ja somista kukkapenkki havuilla.

Kokeile jäädyttää kukkia myös perinteisen jäälyhdyn sisään tai kokoa kukkivista jäätiilistä lyhtyjä. Saat nauttia kukkivasta pihapiiristä myös iltapimeillä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Askartelu