Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.08.2009 12:08

A A A

Krakleeraus jäljittelee kulunutta maalipintaa

Perheprojektiksi tämä on hyvä. Kukin nuori valitsee mieleisensä värit ja maalaa tuolin yhdessä vanhempien kanssa, ideoi kuopiolainen maalari Elisa Soikkola.

Soikkolalla itsellään on työn alla mummolan vintiltä löytynyt peruspuutuoli 1940-luvulta.

Krakelointitekniikalla sen maalipinta uusitaan halkeilleeksi kuin iäkkäässä kalusteessa ikään.

Samalla tylsänvihreä perusväri vaihdetaan trendisävyihin: pohjan kirkas oranssi saa pilkistellä limevihreän pintavärin halkeamista.

Pohjatyöt ensin

Vanha pinta hiotaan. Maalikerroksia ei tarvitse poistaa, riittää kun pinnan karhentaa niin, että uusi maali tarttuu, Soikkola neuvoo.

- Aloitetaan karkeuden 100 santapaperilla, viimeistellään 150:n karkeudella.

Pohjamaaliksi valitaan liuotinohenteinen tuote, pintamaaliksi vesiohenteinen.

Näiden erilaiseen kuivumiseen perustuu koko krakelointitekniikka. Hitaammin asettuva paksukalvoinen pohjamaali repii liikkuessaan nopeasti kuivuvan pintamaalin halkeamille.

- Pohjalle Tikkurilan Empire, joka on liuotinpohjainen kalustemaali. Pinnaksi vesiohenteinen Tikkurilan Harmony, täyshimmeä seinämaali.

- Kiiltävä pintamaali ei tässä tekniikassa toimi, kiiltoaineensa vuoksi se joustaa eikä halkeile.

Pintamaalin Soikkola opastaa sivelemään ohjeista poikkeavasti ristikkäisin vedoin. Paksuudeltaan vaihtelevaakin kalvoa kannattaa kokeilla.

Tiedolla ja onnella

Krakelointitekniikka eli krakleeraus tuottaa joka kerralla hieman erilaisen tuloksen - esineistä tulee siis uniikkeja.

- Eri valmistajien maalit käyttäytyvät eri tavoin. Kerrospaksuudet, maalauslämpötila, kuivumisaika ja monet muut tekijät vaikuttavat, Soikkola tietää.

Valittua maaliyhdistelmää hän neuvoo testaamaan joutilaalle puun tai vanerin palalle.

Missä helpoimmin menee mönkään?

- Valitsemalla väärät maalit. Maalaamalla liian ohuen pohjan, antamalla sen kuivua liikaa. Toisaalta liian aikaisinkaan ei pintamaalia kannata sivellä, koska maalit sekoittuvat.

- Pinnan pitäisi myös onnistua kerralla, sillä sitä ei oikein voi tehdä uudestaan.

Pintamaalin kuivumista nopeuttaa hiustenkuivaajalla, tai kuten tässä tapauksessa jättämällä tuolin auringonpaisteeseen. Paksu maalikerros kuivuu aina hitaasti.

Pari desiä riittää

Yhden tuolin tekoon kuluu pikkupurkit pohja- ja pintamaaleja. Lisäksi tarvitaan lakkaa, koska ilman sitä kuluisi krakeloitunut pinta pian epäsiistiksi.

- Tikkurilan vesiohenteinen Kiva-kalustelakka on toimivaksi todettu, Soikkola neuvoo.

- Lakan pitää olla kiiltävää. Mattalakat sisältävät himmenninaineita, jotka vaalentavat värisävyä.

Kun budjettiin lisätään tärpätti, siveltimet ja hiekkapaperi, maksaa askartelu muutamia kymmeniä euroja.