Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.02.2006 15:02
A A A

Puukko päivässä, kaksi parhaassa

Kuopiolaistunut Pasi Jaakonaho oli vielä muutama vuosi sitten päätoiminen puukontekijä. Opinnot Kuopion Muotoiluakatemiassa aiheuttavatt ammattimaiseen puukontekoon pienen tauon.

Mies on voittanut Suomen Puukkoseuran kilpailuissa ensimmäisen palkinnon neljä kertaa. Vuodesta 2001 lähtien tuohon saavutukseen on liitetty Suomen mestarin arvo ja kunnia; sen Jaakonaho on saavuttanut kahdesti.

Jaakonahon siis luulisi tietävän puukoista jotain.

- Suomessa yleisin puukon terämateriaali on hiiliteräs, ja yleisin valmistustapa on takominen, kertoo hän.

- Ruostumaton teräs on toinen vaihtoehto, mutta sen takominen ja karkaisu on hieman tarkempaa. Hiiliterästä taottaessa terän lämpötila saa vaihdella hieman enemmän kuin ruostumattomalla teräksellä.

Takomisen jälkeen terälle tehdään karkaisu ja päästö. Karkaisussa terä kuumennetaan hyvin kuumaksi ja jäähdytetään sitten hyvin nopeasti. Tämä kovettaa materiaalin - jopa liian kovaksi, sillä ilman päästöä terä lohkeilisi liian helposti. Päästö tehdään niin, että terä kuumennetaan karkaisun jälkeen noin tunniksi reiluun kahteen sataan asteeseen

Valmis hiiliteräksinen puukko vaatii omistajaltaan huolellisuutta - se kun tuppaa keräämään hoitamattomana ruostetta.

Käsin tehdyn puukon varren materiaali Suomessa on yleisimmin visakoivu, koivun tuohi tai eläimen, yleensä poron sarvi.

Tuohesta tehty varsi on kädessä erittäin miellyttävä.

Jaakonahon erityisosaamista ovat poronsarvesta valmistetut lapinpuukot.

- Parasta materiaalia saa 6-7-vuotiaan kuohitsemattoman hirvaan sarvesta. Sellainen poro taistelee muiden koiraiden kanssa, ja sarvet ovat sen vuoksi kovaa materiaalia.

Aidossa lapinpuukossa myös tuppi on joko kokonaan tai osaksi sarvesta valmistettu.

- Käytän koristeluun saamelaisten ornamentiikkaa. En kuitenkaan perinteisiä noitarumpujen symboleja, ne saattavat joillekin olla sen verran pyhiä, että väärä käyttö voisi loukata, kertoo Jaakonaho.

Kokopäivätoimisesti uurastaessaan Jaakonaho pystyisi tekemään pari peruspuukkoa päivässä. Lapinpuukko on sen verran mutkikkaampi urakka, että sen tekemiseen menee päivä, joskus kaksi, kolmekin.

Käsintehdystä puukosta ammattitekijä ei hevillä luovu alle sadan euron hinnasta.

- Kallein puukko, minkä olen tehnyt ja myynyt, maksoi tuhat euroa, muistelee Jaakonaho.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Käsityöt