- Kaikki alkoi siitä, kun tyttö sai synttärilahjaksi keppihevosen, jolla on pehmeä pää, kertoo kuopiolainen Eija Savolainen.
Hevosta etsittiin kaupoista, mutta Veera Fagerlundin mieleistä ei löytynyt. Aikoinaan tekstiiliartesaaniksi valmistunut Eija-äiti tarttui tuumasta toimeen.
- Yöllä ompelin hepan niistä tarvikkeista, mitä kotona sattui olemaan.
Ensimmäinen keppihevonen valmistui kesällä, sittemmin työ vei mennessään.
- Kahta samanlaista en tee. Jokainen on oma persoonansa.
Savolainen on käyttänyt hevosiinsa mahdollisimman paljon kierrätyskankaita. Niitä löytyy omista kätköistä, ja on saatu tutuilta sekä hankittu kirpputoreilta.
- Tämäkin on tehty tutun nahkatakista.
Pari hevosta on saanut päänsä miesten vanhasta pukutakista, yksi hienohelma Pepita-ruutuisesta hameesta.
- Pellavat ovat kyllä suoraan pakasta.
Ensin kankaat pestään ja silitetään. Samalla tulee mietittyä, mikä kangas käy minkäkin kanssa ja mistä hevonen saa harjakset. Harjaksia on tehty nahkasta, fleecestä, aivinasta ja puretusta juuttinarusta. Siitä mikä käy kunkin hevosen tyyliin.
- Päät täytän aina uudella vanulla.
Joka hepalla oma tarinansa
- Haluan, että näillä on sielu ja elämä, vähän niin kuin perinneleluilla ennen vanhaan, Eija Savolainen toteaa.
Jokainen hevonen valmistuu yksitellen pikkuhiljaa. Jokaisella hevosella on myös nimi ja tarina. Mustasta nahkatakista tehty Uho on sielukas ja herkkä, joka syö Mynthon-pastilleja. Pellavasta muotonsa saanut on puhdassydäminen prinsessahevonen, joka tykkää juoda ruusuvettä.
- Kaarlo on oma suosikkini, se on suurin ja vahvin.
Keppihevosten varret ovat Savolaisten kesäpaikan metsästä, ne on kuorittu ja käsitelty pellavaöljyllä.
- Violalle jäi kumara asento viulunsoitosta ja siksi hänen keppinsäkin on vänkyrä.
Leluksi tai koristeeksi
Koemarkkinoita keppihevosille ei tarvinnut etsiä kaukaa. Ekaluokkaa käyvä Veera kokeilee pyytämättä jokaisen uuden tulokkaan.
- Hyvä, että ennätän saada valmiiksi, kun hevonen on jo hävinnyt.
Veeran toivomuksesta osa hevosista on saanut myös vanhoista vöistä tehdyt valjaat.
- Kiva kun niitä voi pukea ja riisua, heppahullu-Veera toteaa ja koeratsastaa taas yhtä uutta.
Se ensimmäinen hevonen on kulkenut tytön matkassa kesästä lähtien.
- Kerran ratsastettiin kavereitten kanssa maalla. Hyvin se kesti, vaikka meitä oli kolme.
Ehkä eniten iloa keppihevoset tuovat juuri pikkutyttöjen heppaleikkeihin.
- Miksei näitä voisi pitää sisustuselementtinäkin, Eija Savolainen toteaa ja pyörittelee Violaa, tuota viulunsoittajaa käsissään.
