Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.05.2007 14:02
A A A

Puutarhajätteille riittää kehikko

Pelkkien puutarhajätteiden kompostointiin riittää mainiosti yksinkertainen puusta tehty kehikko.

Niitä voi ostaa valmiina rautakaupoista ja puutarha-alan myymälöistä, mutta tarkoitukseen sopiva malli on helppo nikkaroida itsekin.

Tarvitaan vain laulustakin tutusti vasara ja nauloja ja lisäksi saha, mitta sekä kompostorin koosta riippuen lautaa pari, kolmekymmentä metriä.

Tavallinenkin lauta kestää vuosia, pitkää käyttöikää halajava päätyy käyttämään kestopuuta.

Ensin sahataan neljä nurkkatolppaa. Niistä tehdään kaksi seinäelementtiä siten, että kahteen tolppaan naulataan halutun mittaiset sivulaudat esimerkiksi viiden senttimetrin päähän toisistaan. Elementit nostetaan pystyyn ja naulataan toisiinsa alimman laudan korkeudelta.

Lopuksi takaseinän vaakalaudat kiinnitetään paikoilleen - etuseinän laudoitusta jatketaan sitä mukaa kuin komposti täyttyy.

Lehtikompostin hoito sujuu lämpökompostin tapaan: huolehditaan riittävästä kosteudesta ja kuohkeudesta ja käännellään panosta tarpeen mukaan.

Avoimeen lehtikompostiin ei saa panna talousjätteitä lainkaan, sillä ne houkuttavat paikalle jyrsijöitä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kodin askareet