Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.05.2009 11:47
A A A

Sileäksi sen siliän tien

Silitys on joillekin pakkopullaa, mutta ei enää sitten kun opettelee niksit. Hyvillä välineillä, valaistuksella ja oikealla työjärjestyksellä kevennät työtä.

Vaate, johon on sekoitettu synteettistä kuitua, esimerkiksi lycraa, siliää helpommin kuin puhdas puuvilla. Pellava ja puuvilla vaativat kuuman silityslämmön. Muitakin niksejä on.

- Kun vaatteen oikoo huolella kosteana narulle, se sileyttää. Ja käytä pesukoneen siliävien ohjelmaa, vinkkaa lehtori Liisa Karjalainen Kuopion Talouskoululta.

Linkousajan ja -kierrosten vähentäminen estää rypistymistä, eikä konetta pidä koskaan ängetä liian täydeksi.

Lakanat voi vetää jo märkinä ennen kuivumaan ripustamista.

- Laita pyykki ulos tuuleen kuivumaan, siellä se siliää!

Suosi palloniveljohtoa

Silitysrautaa ostaessasi tarkista, että rauta liukuu hyvin, pysyy jämäkästi pystyssä ja on käyttäjälle sopivan painoinen. Johdon on oltava riittävän pitkä ja istutettu palloniveleen.

Silloin johto pääsee pyörimään raudan liikkeiden mukana, eikä johto rutista vaatetta. Mitä pidempi johto, sen helpompi sillä on silittää esimerkiksi isoja liinoja.

Vältä mustaa johtoa, sillä se saattaa ajan myötä värjätä pyykkiä.

Markkinoilta ovat kadonneet lenkillisellä pistotulpalla varustetut silitysraudat. Vetolenkki lisää kuitenkin turvallisuutta, kun käyttäjät eivät kisko johdosta pistotulppaa irti pistorasiasta.

Pidä pohja puhtaana

Jos raudan pohja on likainen, sen saa puhtaaksi pehmeällä, hyvin ohuella teräsvillalla.

- Tarkista, että teräsvilla sopii tarkoitukseen. Liian kovalla teräsvillalla vaurioitat raudan pohjan, muistuttaa Liisa Karjalainen.

Teflonpohjaisen raudan pohja puhdistuu valkoisella hankauslevyllä. Käytä apuna tilkkaa käsiastianpesuainetta ja vettä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kodin askareet