Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.05.2010 08:21
A A A

Istuta kasvit siististi laatikkoon

Viljelylaatikot ovat ulkonäöltään siistejä ja myös käytännöllisiä silloin, kun pieni viljelytila riittää.

Laatikko toimii kohopenkin tavoin eli se on kasveille lämmin kasvatuspaikka. Selkäongelmainen taas saa helpotusta työskentelyasentoon.

Laatikot ovat pohjattomia, joten vesihuolto alaspäin toimii. Kehikon ja maan väliin asennetaan suodatinkangas, joka estää rikkaruohojen kasvua.

Myynnissä olevat laatikot ovat leveydeltään metrin tai hieman yli, syvyydeltään 70-80 senttiä ja korkeudeltaan 20-30 senttiä. Hintahaarukka liikkuu 35 eurosta 65 euroon. Osassa laatikoista on lokeroita, joihin esimerkiksi yrtit on helppo jaotella.

Tikutonta lautaa

Jos laatikon tekee itse, suositellaan materiaaliksi höylättyä kuusta tai mäntyä. Vaihtelua ulkonäköön saa erilaisilla terassilaudoilla, esimerkiksi lehtikuusella tai lämpökäsitellyllä puulla.

Yksi vaihtoehto on havuvaneri tai filmivaneri, joista voi sahauttaa määrämittapalat. Syötävien kasvien kasvattamiseen tarkoitettuun laatikkoon ei suositella kestopuuta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kukat ja somistus