Kastelua kasvit janoavat
Ilpo Falin
Kaunis kastelukannu on osa parvekkeen, pation ja pihapuutarhan sisustusta, onhan se suurimman osan ajasta käyttämättömänä, mutta näkyvillä.
- Kastelukannu on enemmän sisustus- kuin käyttöesine, pohtii kuopiolainen Kirsi Jokinen.
Kauppakierros paljastaa, että kannuja on paljon; sopivan värinen ja kokoinen malli löytyy vaativaankin makuun. Hinnat ovat kuluttajaystävällisiä. Halvimmillaan siro pikkukannu lähtee muutamalla eurolla.
Kannun koko kastelutarpeen mukaan
"Teknisesti" kannun valintaa ohjaa paljolti kasteltavien kasvien määrä. Parvekkeen kesäkukille riittää mainiosti muutaman litran vetävä pikkumalli. Rivitalopihalle, jossa istutuksia on enemmän, hyvä on tuttu vihreä, 5-10 litran peruskannu.
Omakotitalon pihassa kastelu hoituu helpoimmin ja tehokkaimmin sadetuspistoolilla varustetulla letkulla.
- Kätevä on kelamalli. Kastelun jälkeen letku rullataan pois ruohonleikkurin tieltä, vinkkaa Kuopion K-raudan myyjä Juhani Korhonen.
Kasteltavan alueen koko vaikuttaa myös letkun paksuuteen. Ohut, halkaisijaltaan 12 millimetrinen sopii hyvin tavanomaiseen kasteluun, mutta nurmialueiden sadettamiseen parempi on 16-25-millinen. Paksuus on valttia silloinkin, kun letku haaroitetaan useampaan kastelupisteeseen.
Merkkiletkut kestävät oikein hoidettuna
Kasteluletkujen hinnoissa on suuria eroja, samoin laadussa.
Ongelmallista on, että laatua on vaikea arvioida - myyjätkään eivät aina ole varmoja, kuinka kestävästä tuotteesta on kyse.
- Merkkituotteet kyllä kestävät oikein hoidettuna. Syksyllä letkut pitää tyhjentää ja panna talteen. Jäätymistä ne eivät kestä, Korhonen selvittää.
Sadetusvoima kasvin mukaan
Sadetuspistoolien halvimmissa, muutaman euron hintaisissa malleissa on vain yksi suihkutusmahdollisuus.
Kalliimmissa malleissa on useita suihkukuvioita, esimerkiksi hento kastelu hennoille kukille, jolloin vesi tulee lähes sumun muodossa.
Toisessa ääripäässä on terävä suihku, jota voidaan käyttää vaikkapa pihalaattojen pesemiseen.




