Perusta riutta-akvaario
Heidi Ahola
Tyylikäs akvaario värikkäine kaloineen ja kasveineen on upeaa katseltavaa.
Parhaimmillaan akvaariolla valaistaan huoneen pimeää nurkkaa tai elävöitetään kolkkoa eteishallia. Perinteisen suorakaiteen muotoisen mallin lisäksi tarjolla on viistottuja kulmia ja kaarevia etulaseja. Persoonallinen elävä taulu syntyy upottamalla akvaario väliseinään. Kannoilla, kivillä ja kasveilla akvaarioon luodaan maisema, joka on helposti muunneltavissa.
Myös kalat viihtyvät piilopaikkoja tarjoavassa ympäristössä. Halutessaan voi antiikin temppeleistä ja laivahylyistä rakentaa vaikka kokonaisen kadonneen kaupungin.
Yllätyksiä kivestä
Kuopiolaisen Tiina Pitkäsen mittatilaustyönä teetetty riutta-akvaario hallitsee olohuonetta, ja näkymä on huikaiseva. Myrkyllisen käärmemeritähden jalka vilahtaa korallien välistä, vieressä huojuvat merivuokon lonkerot. Pohjalla erakkorapu, lempinimeltään Paavo, möyrii kotilonkuori selässään.
Ikää akvaariolla on parisen vuotta. Alkuun perhe pääsi hankkimalla sata kiloa elävää kiveä eli vanhaa korallia.
- Elävän kiven koloissa siirtyy liftareita eli meritähtiä, rapuja ja sieniä akvaarioon, mainitsee Pitkänen. Aina on yllätys, mitä kaikkea mukana tulee, monet eksoottisista asukeista näyttäytyvätkin vain öiseen aikaan.
Mainettaan helpompi
Osa riutta-akvaarion viehätystä ovat värit, jotka hehkuvat kristallinkirkkaassa vedessä ja voimakkaassa valaistuksessa. Veden puhtaana pysymisestä huolehtivat voimakas vedenkierrätysjärjestelmä ja vaahdotin. Monimetallivalaisimien avulla saadaan vaativatkin korallit viihtymään.
- Akvaario toimii rauhoittavana elementtinä, sen ääreen unohtuu helposti pitkäksikin aikaa. Lapsia se vetää puoleensa magneetin tavoin.
Monilla on mielikuva riutta-akvaariosta vaikeana hoidettavana, mutta Pitkänen tyrmää käsityksen.
- Minulla menee viikossa vartin verran aikaa hoitotoimiin. Veden vaihtoa ja siivousta on paljon vähemmän kuin perinteisessä akvaariossa.
Riutta-akvaario on kuitenkin makeavesiallasta kalliimpi perustaa ja ylläpitää: pumpun ja valaisimen tehot ovat suuremmat, ja sähkölasku vastaavasti isompi. Myös elävä kivi on arvokasta. Pienen nanoriutan perustaa kuitenkin jo muutamalla sadalla eurolla ja ison altaan muutamalla tuhannella eurolla.
Itä-Suomessa riutta-akvaariot ovat vielä harvinaisia.
- Olenkin sanonut, että tervetuloa meille tutustumaan riutta-akvaarioon, jos aihe kiinnostaa. Ja neuvoja aloittelijoille annan mielelläni.




