Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.11.2008 15:27
A A A

Taseteista jouluksi kaunis asetelma

Tasettien tähtimäiset, pienet kukat kasvavat ryppäissä korkeiden varsien latvoissa. Vihreyttä asetelmaan tuovat heinämäiset lehdet.

Tasetin eli sarjanarsissin sipuleita hyödettiin jouluksi jo sata vuotta sitten. Nykyäänkin sipulit sopivat istutettavaksi yksinkertaisen kauniisti omaan astiaansa perinteiseen saviruukkuun, vanhahtavaan posliiniastiaan tai vaikkapa lasiseen, tarpeeksi isoon tuikkupesään. Ryhmään kannattaa varata useita sipuleita, jotta siitä tulee näyttävä.

Saviruukkuun sipulit istutetaan hiekkapitoiseen multaan, mutta lasiastiassa ne voivat hyvin kasvaa pikkukivien lomassa. Astian pohjalle ripotellaan muutaman sentin kivikerros, jonka päälle sipulit asetellaan vieretysten. Kiviä lisätään kunnes noin kolmasosa sipuleista on enää näkyvissä. Lopuksi kastellaan varovasti niin, ettei vedenpinta aivan ulotu sipuleihin.

Jouluksi kukkaan

Sipuleita ei enää marraskuussa kannata viedä kellariin, vaan ne voi hyvin jättää lämpimään ja valoisaan juurtumaan, jota ne ehtivät jouluksi kukkaan. Aikaa siihen menee neljästä kuuteen viikkoa.

Tasetit ovat vaivattomia, ne eivät tarvitse muuta kuin kastelua.

Myöhemmin kukkivan ruukun voi viedä yöksi viileään ja siten pitkittää viehättävää kukintaa. Tasetti tuoksuu hyvin voimakkaasti, joten allergiakoteihin siitä ei ole.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kukat ja somistus