Rakenna rosvon varma pesäpönttö
Ilpo Falin
Kun varsinaisiin puutarhatöihin ei vielä kunnolla pääse, on nyt oiva aika panna tulevien kesäasukkaiden kodit kuntoon, sillä pihapiirin muuttolinnut saapuvat pian meitä ilahduttamaan.
Vanhojen pönttöjen kunto tarkastetaan silmämääräisesti, samoin niiden kiinnitys puuhun. Myös kevätsiivous on yleensä paikallaan.
Jos jokin pesärosvo on yrittänyt suurentaa kulkuaukkoa, sen suojaksi voi kiinnittää vaikka palan peltiä, johon porataan oikeankokoinen eli riittävän pieni reikä.
Tulijoille voi tehdä myös uusia asuntoja. Niiden tekeminen ei ole vaikeaa, eikä puuhassa tarvita käytännössä muita työkaluja kuin vasara tai ruuvinväännin, saha, mitta ja jonkinlainen pora kulkuaukon tekoa varten.
Yksityiskohtaiset ohjeet ja mitoitukset eri lintulajeille löytyvät kätevästi myös internetistä.
Tuuletus paikallaan
Esimerkkipönttöön havitellaan asukkaaksi kirjosieppo- tai talitiaisperhettä.
Kurkistus ohjeisiin kertoo, että silloin rakennelman korkeuden tulee olla 30 senttiä, sisähalkaisijan 10 - 12,5 senttiä ja kulkuaukon halkaisijan 3,2 senttiä. Aukon keskipisteen tulee sijaita kahdeksan sentin päässä katosta.
Parasta raaka-ainetta on höyläämätön lauta, sillä se hengittää höylättyä lautaa paremmin. Sisäilman laatuun on kiinnitettävä huomiota lintukotojenkin kohdalla. Jokaiseen nurkkaan porataan vajaan sentin halkaisijaltaan olevat reiät, jotta kosteus pääsee poistumaan.
Kotoa löytyi viisi tuumaa leveää lehtikuusilautaa, josta tehdylle asunnolle voi ennustaa varsin pitkää elinkaarta.
Mikäli tarkoitus on tehdä useita pönttöjä, silloin helpointa on tehdä pitkistä laudoista "putki" ja sahata siitä sopivan korkuisia asuntoja.
Siivoaminen helpoksi
Koska pönttöjä joudutaan siivoamaan, katto on syytä tehdä avattavaksi. Tässä tapauksessa kaapista löytyi vanha sarana, jolla katto ankkuroitiin takaseinään.
Etuseinään kiinnitettiin pieni huonekalukulma, joka ruuvattiin myös kattoon kiinni. Näin kutsumattomat vieraat tai tuuli eivät pääse kattoa avaamaan.
Katon ja seinien sekä myös vanhojen pönttöjen mahdollisesti irvistelevät saumat on helppo tiivistää silikonilla.
Niin idyllinen kuin istumaorsi pöntön etuseinässä olisikin, sitä ei pidä tehdä, sillä se helpottaa pesärosvojen puuhasteluja.




