Katso video!
Neidoiksi haluavat syynissä
Kirsti Karttunen
Lähes viisikymmentä nuorta naista, sekä yksi mies täyttivät verkossa hakemuksen osallistuakseen Savon Sanomien Juhannusneito-kilpailun esikarsintaan.
Savon Sanomien toimituksen alakertaan Vuorikadulle hakijoita saapui maanantai-iltana yhteensä 37. Kaikki hakijat haastateltiin illan aikana ja lisäksi heillä oli mahdollisuus kysellä meikki- sekä ihonhoito vinkkejä Oriflamen konsulteilta.
Muutama helpottikin odottavan pitkää aikaa istumalla konsultin eteen viimeisteltäväksi.
- Kyllä sieltä muutama suosikki nousi esiin, Oriflamen aluejohtaja Anitta Alijärvi kertoo ja muuta nyökkäilevät vieressä.
Tunnelma alkoi tiivistyä siinä vaiheessa, kun noin puolet tytöistä oli käynyt tuomareiden juttusilla. Suurin osa tunnusti jännittävänsä, mutta kaikki totesivat illan olleen mainio.
Tuomaristo valitsee hakijoista viisi finalistia, joiden nimet ja esittelyt julkaistaan Savon Sanomissa lähiaikoina.






