Juhannusneito-finalistit on valittu
41. Savon Sanomien Juhannusneito valitaan juhannusaattona 24.6.2011 Tervon Lohimaassa
Savon Sanomien Juhannusneito on pirteä ja iloinen, esiintymistaitoinen ja luonnonkaunis nuori nainen, joka on syntynyt vuosina 1988-1993 ja asuu Savossa.
Juhannusneito tulee työskentelemään Savon Sanomien edustustehtävissä seuraavan vuoden ajan yleensä viikonloppuisin, mutta muutamina arkipäivinäkin. Tehtävien hoitamisesta maksetaan palkkaa. Juhannusneito saa arvokasta työ- ja esiintymiskokemusta sekä luo paljon hyödyllisiä kontakteja!
Juhannusneito palkitaan Pohjolan Matkan 1000 euron arvoisella matkalahjakortilla. Lisäksi kaikki viisi finalistia saavat kauniit Saurumin Lumoava-sarjan korut, Nina Conseptin ja Intersportin lahjoittamat loppukilpailuasut, omat Reiskat sekä Lohimaan palkinnot. Oriflame opastaa meikkauksessa ja ihonhoidossa.
Ilmoittautuminen on päättynyt 22.5. ja finalistien valintatilaisuus pidettiin ma 23.5.2011.
Illan aikana hakijat haastateltiin henkilökohtaisesti, he saivat opastusta ihonhoitoon ja meikkaukseen, tutustuivat Oriflamen tuotteisiin ja saivat mukavia tuotelahjoja. Nina Mikkonen oli tyttöjen mukana koko illan ja kertoi mm. omista Juhannusneito-kokemuksistaan.
Haastattelujen perusteella kaikkien ehdokkaiden joukosta valittiin viisi finalistia, joista Savon Sanomien lukijat äänestävät suosikkinsa vuoden 2011 Juhannusneidoksi. Lisäksi tuomaristo valitsee Juhannusneidolle perintöprinsessan.
Finalistit julkistetaan 4.6. lehdessä ja verkossa ja heidät tapaat kesäkuun aikana lehdessä, verkkosivuilla ja yleisötilaisuuksissa. mm. Kuopion Komediafestivaaleilla 9.6. sekä Tervon iltatorilla 17.6.
Juhannusneidon ja perintöprinsessan kruunaus tapahtuu pe 24.6. Tervon Lohimaassa
Finalisteja opastaa ja avustaa koko kisan ajan Savon Sanomien Juhannusneito 2006 ja Miss Suomi finalisti 2011 Nina Mikkonen.






