Namibian loputtomat hiekkatiet tarjoavat matkailijalle upeita näkymiä. Välillä pyyhälletään vuoristomaisemissa, rotkojen ja kanjoneiden keskellä, sitten taas laskeudutaan ruohoaavikolle, jonka kuollut heinä hehkuu viljankeltaisena keskitalven lähestyessä.
Tasankomaisemaa kehystävät ruosteenpunaiset vuoret - Namibian maaperässä on rutkasti rautaa - ja oudot jättiläismäiset kivirykelmät, jotka kertovat alueen muinaisesta vulkaanisesta toiminnasta.
Välillä pitää hiljentää vauhtia, sillä paviaanilauma ylittää tietä. Muita vastaantulijoita ei sitten olekaan. Esimerkiksi 450 kilometrin ajomatka pääkaupungista Windhoekista Namibin erämaan reunalle Sossusvleihin kesti kuutisen tuntia. Sinä aikana kohtasimme valehtelematta alle viisi ajoneuvoa. Matkan varrella oli yksi ainoa kylä, 47 asukkaan Solitaire. Sieltä sai bensaa, kahvia ja "aavikon parasta omenapiirakkaa".
Apu ei ole lähellä Ajelu hiljaisilla teillä tarjoaa myöskin matkan omiin päänsisäisiin maisemiin. Arkiset huolet häviävät pikkuhiljaa, samoin ajantaju.
Hiekkateiden virtuoosi pitää kuitenkin olla, että näille teille uskaltaa. Kännykät eivät toimi, eikä vastaantulijoista aina tiedä. Jos joku lupaa hälyttää apua, se voi tulla huomenna tai ylihuomenna.
Oma automme jäi hiekkaan kiinni yhden kerran viikon kruisailun aikana. Onneksi se tapahtui noin 400 metrin päässä majapaikasta.
Kohmeessa dyynille Sossusvlein seudun ykkösnähtävyys on maailman suurin hiekkadyyni, 360 metriä korkea Big Daddy, jonne vaelletaan jo auringonnousun aikaan paitsi valokuvien vuoksi, myös siksi, että hiekassa piileskelevät käärmeet ja skorpionit ovat tuolloin vielä sopivasti kohmeessa.
Kohmeessa taisi olla myös toimittaja. Takana oli yö Namibian valtion omistamassa Sossusvlein lomakylässä, jossa seinät olivat telttakankaasta ja katto oljista. Ihan kiva kesämajoitus: ikävä vain, että aavikon yölämpötila putosi +5 asteeseen.
Sen jälkeen puolentoista tunnin ajomatka jättiläisdyynin juurelle - avoautossa. Untuvatakkia tuli matkalla ikävä.
Dyynille kiivetessä veri alkoi taas kiertää. Kipuaminen huipulle vei yli tunnin. Paluumatkalla oli jo hiki otsalla, kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta niin kuin aina näissä maisemissa.
Namibin erämaassa sataa keskimäärin kaksi kertaa vuodessa, ja vuosittaiset sademäärät jäävät alle 10 millimetrin. Kuivuudesta pitää huolen kylmä Benguelan merivirta, joka estää sadepilvien etenemisen Atlantilta mantereelle.
Sateettomassa autiomaassa on kuitenkin yllättävän paljon elämää. Salaisuus on sumussa., jonka kosteus riittää elämän ylläpitämiseen.
