Jarmo Blinnikka peruuttaa venetrailerinsa Stokton kanaalin veneenlaskupaikalla mereen Port Hunterissa Newcastlen rannikolla Australiassa. Kello on hieman vajaat seitsemän uudenvuoden aattoaamuna. Hetken kuluttua veneeseen nousevat Blinnikan lisäksi Australiassa asuva englantilainen Jonathan Roberts, Suomesta Australiassa perheensä kanssa lomaileva Esko Kokko ja minä.
Jo 12-vuotiaana Australiaan vanhempiensa kanssa muuttanut Blinnikka kertoo, että me jäämme tänä aamuna kalastamaan rannikon tuntumaan, koska hän ei halua viedä kokemattomia kalastajia kauemmaksi merelle. Meille riittää noin seitsemän kilometrin matka rannasta.
Jos koe onnistuu, pääsemme myöhemmin mukaan uistelemaan avomerelle, rannasta suoraan itään muutaman kymmenen kilometrin päähän sinne missä meri ja taivas yhtyvät. Siellä on tunnetusti hyvä uistelumatalikko. Mutta nyt kuusimetrinen Major-vene puskee hiljakseen päin aaltoja kahden 70-hevosvoimaisen moottorin työntämänä. Ensin Nobbys Head majakan ohi ja sitten Breakwater- ja Southern Brekawater- aallonmurtajien välistä ulos avomerelle.
Majorin hytissä kaikuluotain piirtää monitorille meren pohjan kuvaa suoraan veneen alapuolelta ja gps-laite näyttää kartalta veneen tarkan sijainnin ja kertoo mihin suuntaan venettä tulisi ohjata päästäkseen laitteeseen määritellylle kalastuspaikalle.
Hytin kaiuttimista kuuluu koko ajan paikallisen rannikkovartioston viestiliikenne, kun veneet ja laivat ilmoittautuvat kukin vuorollaan ja kertovat sille määränsä pään ja oletetun paluuajan. Jos venettä ei kuulu takaisin sovittuna aikana eikä veneeseen saada yhteyttä, käynnistää rannikkovartiosto etsinnät, kertoo Blinnikka.
Maanjäristyksen raunioilla
Aallokko kasvaa heti aallonmurtajien jälkeen puolitoistametriseksi ristiaallokoksi. Major ottaa aallot hyvin, mutta veneessä ei pysyisi pitämättä koko ajan kiinni jostakin.
Blinnikka varoittaa veneen äkillisestä kallistumisesta, jos aalto pääsee yllättämään sivusta. Niin kohta käykin ja Major heilahtaa voimakkaasti vasemmalle, on hetken kallellaan, mutta nousee pystyyn ja jatkaa vakaana matkaansa. Se oli jo yli kaksimetrinen aalto.
Runsaan tunnin taistelun jälkeen saavumme onkipaikallemme. Noin 34 metrin syvyydessä veneen alapuolella on suuri määrä vuosisadan alussa Los Angelesin maanjäristyksessä romahtaneiden talojen tiili- ja kivimurskaa. Purjelaivat toivat sitä painolastina hakiessaan Australialaista hiiltä Pohjois-Amerikkaan, ja pudottivat lastinsa hyvissä ajoin ennen saapumistaan Newcastlen satamaan.
Samat laivat toivat Australiaan myös jäätä. Silloin jää maksoi viskilasissa perimätiedon mukaan enemmän kuin itse viski.
Jonathan heittää ankkurin mereen muutaman kymmenen metrin päässä paikalla jo olevasta toisesta kalastusaluksesta. Katsomme ankkurin nykäystä odotellessamme kuinka naapuriveneen kaksi miestä nostavat merestä kalaa tasaiseen tahtiin.
Ensimmäinen makrilli iskee kiinni sardiinipyydykseen ennen kuin pyydys ehtii pohjaan asti. Parhaimmillaan puolikiloisia makrilleja nousee ongen kummassakin koukussa. Välillä tulee meriahvenia, merihauki, ja merilahnoja. Kun kylmälaukku alkaa täyttyä ryhdymme heittelemään makrilleja laidan yli takaisin mereen
Hai käy kiinni hanakasti
Myöhemmin päivällä Newcastle Bightin tuntumassa olevan pitkän Stockton Beachin edustalla syöttini alkaa äkkiä mennä kovaa vauhtia poispäin veneestä jossain parinkymmenen metrin syvyydessä. Kitkajarru vingahtaa kalalle siimaa kunnes saan kelattua sitä takaisin metri metriltä ja nostan veneeseen pienehkön vasarapäähain.
Sitten kuin tilauksesta jokainen saa kamppailla veneeseen oman terävähampaisen hainsa. Niitä on yhtäkkiä veneen ympärillä paljon, Jonathan kertoo nähneensä vilauksen yhdestä parimetrisestä.
Kun matkaamme muutaman päivän päästä avomerelle Lake Macquarie- järvelle vievän Lake Entrance -kanavan edustalta Swarsean kohdalla, näemme taas suuren hain. Se seuraa hetken venettämme, mutta kun heitämme sille syötin, sen selkäevät häviävät näkyvistä ja kadotamme sen.
Yltyvä aallokko ja rannikkovartioston myrskyvaroitus pakottavat meidät kääntymään takaisin. Tällä kertaa kylmälaukku täynnä syötävän kokoisia snappereita.
Suurimman kalan nosti Kosovon Nato-operaation musta lippalakki päässä kallellaan Jarmon velipoika Marko Blinnikka. Hän oli vielä jokin aika sitten mukana suomalaisissa Kosovossa palvelleissa joukoissa, mutta työskentelee nyt Jarmon omistamassa keskisuuressa rakennusliikkeessä.
Jarmo Blinnikka tuntee kotimerensä Tyynen valtameren. Hän aistii jo omakotitalonsa pihamaalla Newcastlen Lakelandissa, kannattaako venetraileri kiinnittää Toyotan perään. Hän tietää, että meri vie heti, kun sitä lopettaa kunnioittamasta. Siksi nenä kannattaa kääntää tuulen suuntaan jo pihamaalla.
Hän unelmoi kalastusmatkasta Laatokalle, samoille seuduille, missä hänen sukunsa ennen sotia kalasteli. Ei sillä väliä, vaikka kalaa ei tulisikaan, kunhan vaan pääsisi kokeilemaan.
