Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.10.2008 15:09
A A A

Pääkadulle shoppaamaan ja museoihin

México kahdeksankaistaisen, 12 kilometriä pitkän pääkatu Paseo de la Reforman varrelta löytyy niin museo- kuin kallista shoppailualuetta.

Ydinkeskustaa riittää useita kilometrejä, eli kävellen kannattaa tutustua vain jompaankumpaan alueeseen kerrallaan. Neljästä kuuteen kilometriä on tarpeeksi ohueen ilmaan tottumattomalle turistille, jos ei halua pyyhkiä menemään valentinkonosena pitkin Reformaa.

Kalliin shoppailu- ja hotellipuolen kadut on nimetty maailman kaupunkien mukaan.

Kaduilla nimeltä Tokio, Gopenhagen ja Liverpool löytyy lähes kaikkea shoppailuun, sapuskointiin ja juhlintaan.

200 metrin matkalla voi törmätä sushipaikkoihin, matkamuistokauppoihin, italialaisravintoloihin, paikallisiin pikaruokaloihin (tuhti lounas 40 pesoa, eli noin 2,80 euroa ja olut 18 pesoa, eli noin 1,30 euroa), Starbuckseihin sekä antiikkikauppakeskukseen, josta pienoinen koristepatsas lähtee mukaan 1,5 miljoonalla pesolla eli noin 100 000 eurolla.

Iltaisin alue täyttyy ruokailijoista ja juhlijoista. Erityisesti Pink Zonella, Londreksen ja Genoven risteyksessä on latautunutta vilinää, sillä täällä viihtyvät kaupungin homo- ja lesboparit.

Tanssimisen välillä voi hommata yömyöhään auki olevasta leipomosta suklaakakkua.

Ravintoloiden pöydillä on aina suolapurkkeja, joista asiakkaat saavat annostella oluisiinsa mieluisat määrät.

Pahinta mitä voit tehdä, on heivata suolaa olan yli lattialle (turisti tietysti ensimmäisenä sirottelee näin kaadettuaan purkin pöydälle).

- Ei! Se tuottaa huonoa onnea! Onneksi tarjoilija ei nähnyt, paikalliset kiljuvat.

Ravintoloissa voi myös polttaa. Tosin vain, kun tarjoilija ei näe. Tavallisimmin tarjoilijoille vain käännetään selkä ja sauhutellaan menemään.

Kaiken kruunaa Zocalo, keskustan keskusaukio, jonka reunalla on atsteekkien mukaan universumin keskipiste (eivät vissiin olleet kuulleet vielä Kuopiosta, joka tunnetusti on maailman napa).

Siihen atsteekit rakensivatkin Templo Mayorin, eli suuren temppelin. Vierestä löytyy huikea espanjalaisrakenteinen kirkko, jonka alle on haudattu satoja, ellei tuhansia nunnien synnyttämiä äpäriä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Etelä-Amerikka