Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.04.2010 18:00
A A A

Helsinki on tukkoisempi kuin Tukholma ja Kööpenhamina

Helsinki on eurooppalaisessa vertailussa keskimääräistä vähemmän ruuhkainen kaupunki. Kuudenkymmenen eurooppalaisen suurkaupungin vertailussa Helsinki sijoittuu vasta sijalle 40.

Euroopan ruuhkaisin kaupunki on Bryssel, jonka pääkaduista 38 prosenttia tukkeutuu päivittäin. EU-pääkaupungin jälkeen ruuhkaisimmat suurkaupungit löytyvät Puolasta, jonka Varsova ja Wroclaw ottavat vertailun seuraavat sijat.

Myös Brittein saarten suurkaupungit ovat ruuhkaisia, sillä seuraaviksi vertailussa sijoittuvat Lontoo, Edinburgh, Dublin ja Belfast.

Pohjoismaiden suurkaupungeista tukkoisin on Oslo, jonka pääväylistä 26 prosenttia ruuhkautuu päivittäin. Helsingissä vastaava luku on 17 prosenttia. Tallinnan liikenneruuhkat ovat samalla tasolla Helsingin kanssa, mutta Kööpenhaminassa ja etenkin Tukholmassa liikkuminen on selvästi helpompaa.

Tiedot perustuvat hollantilaisen navigaattorivalmistajan TomTomin keräämään laajaan tietokantaan Euroopan kaupunkien liikenteestä. Ruuhkautuneiksi määriteltiin kadut, joilla ajetaan enintään 70 prosenttia sallitusta nopeudesta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Eurooppa