Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.01.2010 13:50
A A A

Askel omalle uralle

Kuopiolaisen Krista Laukkasen tie työuralle on monelle korkeakouluopiskelijalle tuttu.

Itä-Suomen yliopistossa farmasiaa lukeva Laukkanen pääsi työharjoitteluun, jonka tuoma kokemus puolestaan auttoi saamaan ilta- ja viikonlopputöitä opiskelun oheen.

- Kirjoitin mahdollisimman hyvän työhakemuksen, ja siitä se lähti.

Parhaillaan Laukkanen suorittaa toista opintoihin kuuluvaa harjoittelua samaisessa apteekissa.

- Ilman harjoittelujaksoa työelämä voi yllättää. Työtä tehdessä saa varmistuksen siitä, että on oikealla alalla. Itselleni tämä on ollut ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Harjoittelun parasta antia on Laukkasen mukaan ammattitaitoisilta kollegoilta opittu tieto. Se sellainen, jota ei välttämättä jaeta koulun penkillä.

Opinnot karttuvat

Harjoittelupaikan löytäminen on usein opiskelijan itsensä vastuulla. Oppilaitoksen tehtävänä on kuitenkin ohjata harjoittelijoita tarpeen mukaan.

- Pidämme myös yhteyttä yrityksiin ja välitämme tarvittaessa harjoittelupaikkoja, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulun Varkauden harjoitteluinsinööri Matti Yrjänä.

Työharjoittelu edistää ammattiin oppimisen lisäksi myös opintoja, sillä siitä saa opintopisteitä.

- Harvoin sitä kuitenkaan ajatellaan vain pisteiden kasaamisena. Oppilaat tietävät, mikä merkitys harjoittelulla on.

Yrjänän mukaan työharjoitteluun kannattaa ehdottomasti panostaa.

- Hyvin tehty harjoittelu on polku yritykseen. Se mahdollistaa uusien työtehtävien saannin, ja esimerkiksi opinnäytetyön tekeminen kyseiseen firmaan voi olla mahdollista.

Työ maailmalta

Työharjoittelu voi avata ovia myös maailmalta. Savonia-ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Heikki Näreaho päätyi puoleksi vuodeksi harjoitteluun Brysseliin.

- Harjoittelu on mahdollisuus solmia kontakteja tulevaa varten. Näen itseni työskentelemässä ulkomailla jatkossakin.

Itä-Suomen EU-toimistolla harjoittelua suorittavan Näreahon tehtävät sisältävät tiedottamista, tiedonhankintaa ja juoksevien asioiden hoitamista.

- Joka päivä oppii uutta. Työnteko opiskelun ohessa rytmittää myös opintoja mukavasti.

Näreahon mukaan työharjoittelu ulkomailla avartaa. Hän kehottaakin suuntaamaan katseen rohkeasti kohti Eurooppaa.

- Nykyään harva yritys toimii vain Suomessa. Lisäksi suomalaisilla on hyvä kielitaito, johon kannattaa luottaa.

Näreaho uskoo hyötyvänsä harjoittelupaikasta myös jatkossa.

- Ulkomailla harjoittelu on itselleni kokemuksena tärkeintä. Oppiminen tapahtuu siinä sivussa.

Hyvät kokemukset

Matti Yrjänän mukaan opiskelijoiden kokemukset työharjoittelusta ovat pääasiassa hyviä. Samaa mieltä on myös Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen varajohtaja Mervi Niskanen.

- Kauppatieteissä harjoittelu ei ole pakollista, mutta en ole kuullut, että kukaan olisi jättänyt harjoittelua välistä.

Niskasen mukaan opiskelijat tietävät, että on yhtä tärkeää tehdä työtä ja opiskella samalla.

- Parhaimmillaan harjoittelu toimii silloin, kun opintoja on takana muutama vuosi. Tuolloin itselläkin on jotain annettavaa työnantajalle.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Nuoret