Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.10.2010 07:02
A A A

Ei ole puheet pahentuneet

- Samanlaisista asioista mekin nuorina puhuimme, naurahtaa Kuopion Lyseon rehtori Leena Auvinen.

Juoruamista hän pitää täysin henkilöstä riippuvaisena ja myöntää juorujen lisääntymisen nykyaikana.

- Sosiaalisten medioiden kautta etenkin perättömien juorujen levittäminen on helpottunut.

Auvinen on työskennellyt opettajana lyseossa vuodesta 1981 ja vuodesta 1995 rehtorina. Hänen mukaansa oppilaiden välituntikeskustelut olivat hänen nuoruudessaan ja ovat edelleenkin erittäin aikaan sidonnaisia.

Opettajatkaan eivät jääneet keskustelun ulkopuolelle, vaan heidän opetustaan punnittiin tunnin jälkeen.

Juuri oppilas-opettaja-suhde on Auvisen mukaan muuttunut hänen nuoruudestaan.

- Silloin suhde oli hyvin pidättyväinen, kun taas nykyään opettajien kanssa voi keskustellakin ihan normaalisti, mikä tosin riippuu täysin opettajasta.

Kirjoittaja on Savon Sanomien nuorisoraatilainen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Nuoret