Tässä on nyt sitten kyse koko teidän loppuelämästänne.
Näin julisti aikoinaan lukioni rehtori, kun istuimme jumppasalin lattialla korvat luimussa lukion ekaluokkalaisille suunnatussa infotilaisuudessa - tarkoituksenaan tietysti herättää vastuuntuntoa tulevista opinnoista.
Loppuelämästä. Enempää ei voisi enää harteille lastata.
Pääni sisälle muutti asumaan pikkuinen piru, joka alkoi huudella ilkeyksiään:
- Jos et menesty, oot luuseri!
- Ikinä et voi enää korjata tilannetta jälkikäteen.
- Buahahhaaaa.., seiska kokeesta! Et pääse ikinä mihinkään.
Toisaalta joskus oli varmasti aihettakin omantunnon ääniin, sillä tuleehan täysi-ikäisyyden kynnyksellä monia asioita elämään, jotka kilpailevat ajankäytöstä.
Yhtään kiertelemättä: vaikkapa baarit ja autot.
Tai pojat tai tytöt - tai harrastukset. Ajatelkaa vaikka kilpaurheilijoita, jotka harvoin pystyvät keskittymään sekä opiskeluihinsa että lahjakkuutensa kehittämiseen yhtä aikaa ja yhtä hyvin.
Toisinaan kuuntelen hämmästellen nuoria, jotka ovat määrätietoisia porhaltajia jo varhain. Se olisi kai ihanne, ja unelmat kävisivät siten nopeammin ja varmemmin toteen, mutta ei liene kieltäminen, etteikö kypsyminen kävisi joiltakin vähän hitaammin.Siltikin, vaikka isä, äiti tai muu huoltaja iskisi tuoliin kiinni ja sanoisi, että lue.
Jos ei tullut huolehdittua siitä loppuelämästä silloin kun käskettiin, lohduttaisin, että milloinkaan - tai ainakaan yleensä - ei ole myöhäistä saavuttaa haluamaansa. Ehkä hävittäjälentäjäksi ei voi opiskella kovin varttuneella iällä, mutta poikkeuksiahan on joka tapauksessa, oli sitten vaikka Suomen paras ylioppilas. On vaikkapa liian pitkä tai pätkä tai huononäköinen johonkin koulutukseen, johon vaaditaan muitakin ominaisuuksia kuin pääsykokeessa menestyminen.
Esimerkiksi itse en lähtenyt lukiossa vaihto-oppilaaksi, mutta toteutin haaveen myöhemmin pienoiskoossa. Sellaisesta tilaisuudesta kertoo esimerkiksi aukeaman 6-7 juttu.
En myöskään päässyt opiskelemaan juuri sinne, minne alunperin halusin - tiedotusoppia lukemaan - mutta etenin päämäärään eri kautta eri koulussa. Samaa työtä teen joka tapauksessa.
Kannattaa olla myös sinnikäs. Lue vaikka sivuilta 20-21, kuinka Eero Ojala aikoo yhä vain yrittää teatterialalle, vaikka on jo kuudesti hakenut Teatterikorkeakouluun. Lopulta vaikka eri reittiä kuin Teatterikorkeakoulun kautta.
On hyvä katsoa sivuilleen ja havaita, että monesti on muitakin reittejä kuin se kaikista vaikeimmin tavoiteltava. Harva lähtee vuorellekaan kiipeämään äkkijyrkkää, jos on muunkinlaisia polkuja valittavana.
