Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.03.2009 08:20
A A A

Espanja sydämessäin

Kaikki lähti talosta Espanjassa. Karttulalaisen kieltenopettajan Kirsi Oinasmaan, 46, appivanhemmat omistivat asunnon Espanjasta, ja perhe vietti paahteisen auringon alla lomiaan.

- Tuli tunne, että tätä kieltähän olisi hauska osata puhuakin. Siihen asti italia oli ollut kielistä suosikkini. Espanjassa kiehtoo eniten upea kulttuuri, espanjankielen maanantaina kirjoittanut Oinasmaa tunnustaa.

Siitä alkoi Serranon perheen ja Francon aika -televisiosarjan tuijotus. Kun tekstityksen laittoi välillä pois päältä, saattoi kokeilla, miten juonessa pysyi mukana. Motivaatiota Oinasmaalta ei ainakaan puuttunut.

- Välillä oikein ärsytti, jos ei ymmärtänyt jotain lausetta. Verkkokursseilla opiskelussa on se huono puoli, että ei voi harjoitella keskustelua, Oinasmaa toteaa.

Aikuislukiossa koko kurssin voi suorittaa itsenäisesti käymättä koululla kertaakaan. Vain arvosanan määrittävään loppukokeeseen on pakollista osallistua.

Suosittu kieli

Oinasmaan mieli palaa yhä Espanjaan, missä kieltä voisi puhua autenttisessa ympäristössä, mutta pojan ylioppilasjuhlat ja talonrakennus pitävät perheen aikataulun kiireisenä koko kevään ajan.

Espanjan alkeet Oinasmaa sisäisti jo yliopistossa, ja kokemus muista kielistä auttoi uuteen haasteeseen tarttumisessa. Kaksi vuotta itsenäistä verkko-opiskelua, ja Kuopion aikuislukiota käyvä kieltenopettaja tunsi olevansa valmis tulikokeeseen.

- Poikani kirjoittaa Karttulan lukiosta tänä keväänä, ja se osaltaan vaikutti ratkaisuuni.

Aikuislukion opinto-ohjaaja Tiina Kaljunen toivoo, että harvinaiset kielet kiinnostaisivat opiskelijoita enemmän.

- Espanja on jo aika suosittu, mutta englannin ylivalta on suuri. Itä-Suomessa myös venäjä on alkanut kiinnostaa, kun on huomattu, että sille alkaa olla käyttöä, Kaljunen sanoo.

66-vuotias vanhin

Kuopion aikuislukiosta kirjoittaa tänä vuonna 71 oppilasta, joista vanhin on tällä kertaa 66-vuotias. Rehtori Jorma Saalannon mukaan kirjoittajien määrä on ollut hieman laskussa viime vuosina.

- Niin moni kirjoittaa nykyään nuorena. Uutena kirjoittajaryhmänä meillä ovat esimerkiksi lääkikseen pyrkijät. He tulevat korottamaan kemian numeroaan ja saavat samalla preppausta yliopiston pääsykoetta varten, Saalanto kertoo.

Kirsi Oinasmaa suunnittelee juhlistavansa pienimuotoisesti tuoretta espanjankielen meriittiään pojan lakkiaisten kyljessä. Espanja näkyy kenties ylppäripöydän tarjottavissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Nuoret