Monet junamatkustajat ovat menneet hiljaisiksi, kun konduktööri Mervi Ruotsalainen on tullut lippua tarkastamaan. Hetken hämmennyksen jälkeen kuuluu usein hilpeästi "Olet muuten ensimmäinen naiskonduktööri, jonka tapaan!".
Ruotsalainen oli ehtinyt palvella ravintolavaunun asiakkaita neljä vuotta ja varmistui oikeasta alastaan. Hän kaipasi uusia haasteita ja halusi vakituisen työn, niinpä hän hakeutui konduktöörin koulutukseen.
Korjaustöitä ja karatepotkuja
Lippujen tarkastus on näkyvin osa työtä, mutta vain pieni osa sitä. Konduktöörin on osattava korjata matkalla sattuneita teknisiä vikoja, tarkastaa jarruja ja toimia myös vaihtotyönjohtajana. Kiire estää monesti sen, ettei matkustajia ehdi auttaa laukkujen nostossa, vaikka haluaisikin.
Myös pakkasessa kiinni jäätyneet ovet on saatava auki - tavalla tai toisella. Ollessaan ensimmäisellä yön yli kestävällä työvuorollaan Ouluun Ruotsalainen hakkasi petkeleellä irti junan ovien väliin kertyneitä jäitä.
- Lopulta potkin ovia karatepotkuilla auki.
Jämäkkäotteinen nainen sai kaikki 20 ovea toimimaan ennen matkustajien saapumista laiturille. Kun konnari tuli kotiasemalleen, hän puki päälleen kukkamekon ja veti jalkaansa korkokengät, ettei sukupuoli unohtuisi.
Sopivasti vastuuta ja romantiikkaa
Matkalla tarvitaan usein huumorintajua ja kykyä selvitä haasteellisista tilanteista toisinaan hankaliksi ryhtyvien matkustajien kanssa. Yleensä toinen työntekijä on kaverina vain viikonloppuisin, muulloin konduktöörit joutuvat selviytymään ilman kollegan apua.
Tähän asti selkkaukset ovat selvinneet puhumalla, eikä mukana kulkevalle pippurisumuttimelle ole vielä ollut käyttöä.
Mervi Ruotsalainen joutuu usein huomauttamaan eläinten kanssa matkustavia, jotka ottavat lemmikin penkille viereensä. Seuraavaa matkustajaa odottaakin sitten kissan- tai koirankarvainen penkki. Lemmikille onkin ostettava oma matkalippu ja penkille laitettava peitto.
Ruotsalaisen mielestä ihmiset ovat junassa yleensä iloisia ja juttelevat leppoisasti muiden matkustajien kanssa.
- Maisemien vaihtuessa voi tuntea vielä hitusen ammattiin kuuluvaa romantiikkaa.
Susirajalla huomaa tunnelman vaihtuvan. Ruuhka-Suomessa asuvat käyttävät junaa työmatkoillaan, ja jo muutaman minuutin myöhästyminen saa aikaan ärhäköitä kommentteja. Maakuntien ihmiset taas ovat useammin lomareissuillaan, eikä kiirettä ole minnekään.
Vaikka valtion leipä on varsinkin rautatiellä pitkä ja kapea, ammatissa riittää haastetta niin, että Ruotsalainen aikoo pysyä siinä eläkeikään asti. Se on juuri sitä, mitä hän haluaa työkseen tehdä.
