Kysely: Toimitko alalla, jolle opiskelit?
Kuvat: Elina Laukkarinen Teksti: Soili Väisänen
En. Valmistuin kymmenen vuotta sitten ajoneuvoasentajaksi, mutta ajauduin portsariksi. Alan vaihtoon tarvittiin järjestyksenvalvojan kortti. Mutsille on tullut luvattua, että lähden taas opiskelemaan, kun täytän 30. Se tulee täyteen tänä vuonna. En tosin ole vielä päättänyt alaa.
Jarno Suomalainen En. Opiskelin merkonomiksi ja huonekaluverhoilijaksi, mutta en toimi kummassakaan ammatissa. Toimistopuolella ei ole töitä ja verhoomoyrittäjäksi ei ole riittänyt rohkeus. Työskentelen nykyään turvapalvelualalla.
Pirjo Nousiainen En. Opiskelin Savon Sanomissa käsinlatojaksi ja konelatojaksi. Työskentelin kirjapainoalalla siihen asti, kunnes ala tietokoneistui. Lähdin Sokoksen vahtimestariksi, mutta nyt olen ollut jo 12 vuotta eläkkeellä.
Väinö Saarti En. Opiskelin toimistotyöntekijäksi, mutta jäin työttömäksi 27 vuoden alalla olon jälkeen. Sen jälkeen tein pätkätöitä. Nyt olen työttömänä, enkä tässä vaiheessa osaa enää kuvitellakaan uudelleenkouluttautumista. Nuorillekaan ei ole töitä, niin miten sitten minulle?
Irma Savolainen





