Emma Ojala kiikkuu pimeällä
Mirjam Kekäläinen
Emma Ojalasta voi todeta heti ensisilmäyksellä, että kyseessä on mukava ja ystävällinen, hieman ujon oloinen tyttö.
Ja hän hymyilee koko ajan.
Emma kertoo olevansa Kuopiosta ja käyvänsä Jynkänlahden yläastetta. Ja olevansa 9. luokalla. Hän pitää paljon elokuvista, ja saattaa jäädä joihinkin televisiosarjoihin koukkuun.
Esimerkiksi?
- Glee on yksi suosikeistani. Myös Super Natural on hyvä.
Entäs mistä muusta hän pitää?
- Kirjoista. Rakastan lukemista! Ja kirjoitan. Kirjoittaminen on yksinkertaisesti mahtava juttu. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan.
- Ja tietysti pidän vesipallosta. Se on ihan mahtava harrastus, ei ollenkaan pelkkää uimista.
Ja sitten, miksi Emma on nuorisoraadissa?
Hän kertoo, että toimittajan ura on yksi vaihtoehto, ja mikä olisikaan parempi tilaisuus kokeilla kirjoittamista ja toimittajan työtä kuin nuorisoraati.
Ja näin loppuun vielä, kerro yksi outo piirre sinussa?
- No, tämä voi kuulostaa todella oudolta, mutta rakastan kiikkua pimeällä ja samalla kuunnella musiikkia. Ja koska kiikku sijaitsee ulkovalomme vieressä, laitan usein päähän aurinkolasit, että tulisi pimeämpää.
Niinpä, ei mitenkään tavanomaista. Emma vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta.





