Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.09.2011 08:55
A A A

Iida Pennanen, vain hammasta purren kaupunkilaiseksi

- Hienointa olisi nähdä oma juttu lehdessä, Savon Sanomien Nuorisoraadissa ensimmäistä vuotta vaikuttava Iida Pennanen unelmoi.

Äiti innosti kirjoittamisesta ja valokuvauksesta kiinnostuneen 14-vuotiaan hakemaan raatilaiseksi ja syksy onkin antanut mukavasti uusia kokemuksia.

Vaikka tulevaisuus on Pennasella vielä ammottava aukko, voisi hän nähdä itsensä toimittajana. Ammatti eläinten parissakaan on tuskin pois suljettu vaihtoehto, kun Pennasten kotoa Pielavedeltä paljastuu melkoinen eläintarha:

- Meillä on muun muassa rottia, kalkkunoita, koiria ja akvaariossa kynsisammakoita. Lemmikeistä ja perheestäni en mistään hinnasta luopuisi, Pennanen hymyilee.

Kirjoittamisen, valokuvauksen ja eläinten lisäksi pielaveteläisen harrastuksiin kuuluu pianon soitto, piirtäminen ja metsässä liikkuminen.

- Asumme ihan keskellä metsää, Pennanen nauraa ja kertoo kulkevansa kahdeksan kilometrin koulumatkan kirkonkylälle bussilla tai taksilla.

Pennasesta on mukava asua juuri Pielavedellä. Kotona vitsaillaankin usein kaupunkilaisnuorista, jotka eivät maalla pärjäisi.

- Ehkä hammasta purren voisin kaupungissa asua, mutta ihan keskustassa on liikaa hälinää.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Nuorisoraati