Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.09.2011 08:59
A A A

Johanna Kylmäojalle ei jää vapaa-aikaa

13-vuotias Johanna Kylmäoja käy kahdeksatta luokkaa Kallaveden koulussa. Harrastuksikseen pirteä brunette listaa purjehduksen, valokuvauksen ja koirat.

Vapaa-aikaa ei tytölle kuulemma paljon koulun ja harrastusten ohella jää, mutta hän yrittää järjestää sitä parhaansa mukaan, jotta pääsee viettämään aikaa myös ystäviensä kanssa.

Nuorisoraatiin Johanna kertoo hakeneensa, koska media-ala kokonaisuutena kiinnostaa häntä. Myös uudet opit ja kokemukset innostavat.

Vaikka Johanna ei osaa rakentaa tarkempaa kuvailua tulevaisuudensuunnitelmistaan, hän voi kertoa, että lukion lisäksi aikoo suunnata ulkomaille.

- Maailma kiinnostaa, ja muutakin kuin Suomi on kyllä nähtävä, Johanna naurahtaa.

Johanna sanoo ihailevansa viisaita ihmisiä ja sellaisia persoonia, jotka osaavat puhua toisille hyvin. Itseään hän kuvailee lyhyesti ja ytimekkäästi yhdellä sanalla.

- Avoin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Nuorisoraati