Maria Soininen menee fiiliksen mukaan
Jaakko Vesterinen
Maria Soininen on nyt 18-vuotias ja käy lukiotaan Pielavedellä. Hän myös asuu siellä, ja tarkentaa heti, että Pielavedellä vain, ei sentään lukiossa.
Kyllä Maria silti todennäköisesti on ihan pätevä koululainen, koska kertoo lempiaineekseen äidinkielen, perustellen tätä sillä, että sitä hän sentään ymmärtää hyvin ja tykkääpä tuota muutenkin kirjoittaa.
Harrastuksekseen Maria mainitsee pianonsoiton ja musiikin yleensäkin, sillä soittotunnit ovat kuulemma lopulta saaneet jäädä kymmenen vuoden jälkeen, ja nykyisin hän soittaa vain ja ainoastaan omaksi ilokseen aina kun aikaa riittää.
- Pianonsoitto rentouttaa ja parantaa keskittymiskykyä, Maria kertoo.
Hän väittääkin perään, ettei musiikkiharrastuksesta edes löydy huonoja puolia. Musiikin kuuntelun puolesta Marialle käy melkein mikä vain, kaikkein raskainta lukuunottamatta. Musiikkimaku riippuu hänen fiiliksestään, ja tyyli määräytyy sen mukaan.
Poliittista kantaa häneltä ei irtoa, sillä Maria sanoo, ettei paljoa perusta politiikasta. Sen verran hän kuitenkin myöntyy, että toteaa jonkinlaisen näkemyksen asiasta olevan ehkä tarpeellinen.





