Marko Korhonen, tuleva toimittaja
Noora Toropainen
Joillakin sitä aikaa riittää vaikka mihin. Marko Korhonen, 18, käy Kuopion Lyseon lukiossa viimeistä vuottaan, mutta se ei tarkoita, etteikö muutakin ehtisi tehdä kuin lukea läksyjä.
Rennosti vaapaa-aikansa viettävä Marko pelaa tietokoneella, kirjoittaa, kuuntelee musiikkia ja pelaa korista kerran viikossa.
- Pidän myös abiblogia Savon Sanomien nettisivulla.
Toimittajan urasta haaveileva Marko on nuorisoraadissa jo toista kauttaan. Hänestä raati on hyvä väylä tulevalle uralle. Siellä on hieno tilaisuus opetella tekemään toimittajan hommia ja tavata vierailijoita lehden toimituksesta.
Lukion jälkeen Marko aikoo muuttaa muualle päin Suomea jatkamaan opintojaan.
- Kuopiossa ei pysty opiskelemaan. En ole kaupunkiuskovainen, mikä tahansa kaupunki kelpaa.
Raidat vai pilkut?
- Raidat. Ne ovat suoraviivaisempia, Marko tuumaa jonkin aikaa mietittyään.





