Riina Vovk olisi käärme
Johanna Kylmäoja
Riina Vovk on 19-vuotias tyttö Kuopiosta. Hän on valmistunut ylioppilaaksi viime vuonna Minna Canthin lukiosta, ja aikoo nyt avoimen yliopiston kautta farmaseutiksi.
Riina harrastaa pianon ja huilun soittamisen lisäksi lenkkeilyä.
Riina tuli nuorisoraatiin, koska toimittajan työ kiinnosti häntä. Hän myös pitää kirjoittamisesta ja tuli myös hakemaan nuorisoraadita kokemusta alasta.
Riina ihailee ihmisessä kunnianhimoa, pientä itserakkautta, ahkeruutta, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Ihmisen tulee myös osata olla ylpeä itsestään.
Riinan suosikkijulkkis on Sami Kapanen, ja hän haluaisi joskus haastatella tätä.
Jos Riina olisi eläin, hän olisi käärme, koska se on hänen lempieläimensä. Häntä myös kiinnostaa käärmeeseen liittyvät luulot ja sen monissa tarinoissa ilmennyt pahuus.
Tulevaisuudessa Riina aikoo lukea farmaseutiksi ja mennä mahdollisesti proviisorikoulutukseen, sekä elää muutenkin onnellista elämää.
Hän kuitenkin haluaa nähdä maailmaa, ja suunnitteleekin lähtevänsä joskus keskelle Kiinaa pelkkä reppu selässään.





