Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.09.2011 08:53
A A A

Sara Kukkonen listaa unia

Sara Kukkonen on energinen 17-vuotias nuorisoraatilainen Tervosta. Hän käy Vesannon yhtenäiskoulun lukiota.

2. vuosiluokalla opiskeleva Sara kertoo lempiaineidensa olevan biologia, terveystieto ja etenkin psykologia. Mieltymykset psykologiaan näkyvät myös Saran kiinnostuksen kohteissa:

- Listaan unia ja mietin, mitä ne tarkoittavat, Sara selventää.

Saran harrastuksiin kuuluvat myös kirjoittaminen,musiikki sekä valokuvaus.

- Kirjoitan yleensä novelleja ja runoja, mutta ehkä eniten tulee kirjoitettua runoja, Sara miettii.

Sekä valokuvaus että musiikki ovat harrastuksina läheisiä: Sara kertoo kuvaavansa eniten luonnossa, ja joskus tietenkin kavereita. Musiikkiharrastukseen kuuluu kitaran ja pianon soitto.

- Joskus jopa laulankin, Sara naurahtaa.

Sara kertoilee kesämuistoistaan hymyillen. Yksi parhaista muistoista on kielimatka Maltalla. Matka tehtiin ystävän kanssa ja koko kaksiviikkoinen yövyttiin hotellissa.

- Parasta matkassa oli aurinko, vaikka paloinkin pariin otteeseen. Todellisuuteen herätti kuitenkin torakka, jonka löysimme hotellista, Sara muistelee nauraen.

Millä 3 adjektiivilla kuvailisit itseäsi?

- Ehkä impulsiivinen, energinen ja sosiaalinen.

Saran sosiaalisuudesta kertovat myös 4 hengen läheinen ystäväporukka, iso joukko kavereita sekä pilke silmäkulmassa.

- Maaseudulla, ja vieläpä maatilan kasvattina, olen tottunut siihen, että aina on ihmisiä ympärillä, Sara kertoo.

- Siksi tykkäänkin viettää niin paljon aikaa ihmisten, ja etenkin tietysti omien kavereiden kanssa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Nuorisoraati