Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.05.2009 12:45
A A A

Nuorilla on mielipiteitä

Onko ihmisellä oikeus olla erilainen kuin muut?

Mitä lasten ja vanhempien pitäisi tehdä, että perheitten olisi hyvä olla?

Tarvitaanko vielä pieniä kyläkouluja?

Miksi jotkut pelkäävät liskoja?

Siinä muutamia kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet alakoulujen kolmas-kuudesluokkalaisten mieltä Savossa. Sanomalehdet pyysivät koulukkaita ottamaan kantaa ajan ilmiöihin tai kirjoittamaan toimittajalle mieltään painavista asioista, ja mielipiteitä riitti. Perustelluimmat, puhuttelevimmat ja nasakimmin kirjoitetut ovat luettavissa näillä Savon Sanomien verkkosivuilla.

Mielipidekirjoitukset todistivat jälleen kerran, että lapset ja nuoret ovat iästään huolimatta asiantuntijoita hyvin monissa kysymyksissä. Kukapa tietäisi koulumatkan vaarat paremmin kuin lapsi, joka taivaltaa tuota matkaa päivittäin henkensä kaupalla autojen vilinässä? Tai kuka pystyisi kuvaamaan yksinäisen lapsen tuntoja kuin yksinäinen lapsi itse?

Lapsia ja nuoria pitäisi kuulla, koska heillä on asiaa ja näkemystä. Jos vanhemmat eivät tätä ymmärrä, niin heitä pitää valistaa

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

SLOP