Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.01.2010 13:50
A A A

Taas Savosta hammaslääkäriksi

Kuopiolainen erikoishammaslääkäri Kari Konki rakastaa työtään.

Konki opiskeli 1980-luvulla Kuopion yliopistossa hammaslääkäriksi ja suri viime vuosikymmenellä koulutusohjelman lopettamista.

- Nyt se onneksi viimein tulee takaisin uuteen Itä-Suomen yliopistoon. Takuulla tulijoita riittää ja se helpottaa aikanaan hammaslääkäripulaa.

Konki sanoo työtään ihmisläheiseksi käsityöläisammatiksi. Arki on hänen työpaikassaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa erityisen monialaista yhteistyötä.

Esteetikko

- Kari on taiteilija ja esteetikko ihan yhtä paljon kuin lääkäri. Hän on myös hyvä kitaristi ja monipuolisesti lahjakas mies, vahvistavat työtoverit suu- ja leukasairauksien klinikalla.

Konki leikkaa suuriakin alueita esimerkiksi syöpäpotilaiden leukaperistä.

- Päätyö on korjata erityisen vaikeita hampaiston ja suun ongelmia.

Suussa muhiva pommi vaarantaa äkkiä kokonaisterveyden.

Taattu työpaikka

Suunnitteluprofessori Jari Kellokoski polkaisee uuden koulutusohjelman käyntiin Kuopiossa. Hänelle projekti on mieluinen.

Terveystieteiden tiedekuntaan otetaan jo tulevana kesänä ensimmäiset 25 hammaslääkäriopiskelijaa.

- Meillä on tuntuma, että myös Itä-Suomesta pyrkii runsaasti abiturientteja. Sellaista viestiä on jo kuulunut.

- Pyrkijöiden määrästä tietenkin riippuu, onko meille helpompi päästä kuin lääkikseen yleensä.

Hammaslääkäreitä koulutetaan myös Turussa, Helsingissä ja Oulussa.

Ongelmana on ollut se, että etenkin Itä-Suomessa hammaslääkäripula alkoi entistä selkeämmin pahentua alan koulutuksen loputtua.

- Osaajat jäävät nyt opiskelupaikkakunnilleen.

Väkeä eläköityy erityisen paljon alalta lähivuosina, ja työpaikat ovat taattuja.

Myös teatteria

Kellokoski on innoissaan.

- Me teemme tänne sellaisen klinikan, että kaikki on integroitu tiiviisti ja houkuttelevasti muuhun terveysalan koulutukseen.

Kellokoski muistuttaa, että suun terveys vaikuttaa hyvinvointiin laajasti. Pienetkin hampaiston tulehdustilat tekevät esimerkiksi leikkauksen mahdottomaksi.

- Hoidamme koko ihmistä. Usein tuntuu, että potilastilanne on eräänlainen pieni teatteriesitys, koska jokainen ihminen on erilainen.

Hyvä hammaslääkäri saa potilaan istumaan tuoliin turvallisella mielellä. Hoidotkin ovat koko ajan miellyttävämpiä.

- Yhä 40 prosenttia suomalaisista pelkää hammaslääkärireissuaan, mutta suunta on parempaan. Myös ennaltaehkäisevä hoito korostuu tulevaisuudessa.

Konki ja Kellokoski tyrmäävät käsityksen, että hammaslääkärin työ on näpertelyä paikkaamisten ja hampaanpoistojen minimaailmassa.

- Kyllä siinä on monenlaista askaretta ja tilannetta, hyväntuuliset herrat toteavat.

- Olemme yhteistyössä milloin fysiatrien, milloin korvalääkärien, neurologien ja patologien kanssa.

Kellokoski muistuttaa, että hammaslääkärin keskimääräinen alkupalkka terveyskeskuksessa ylittää reippaasti 5 000 euroa.

- Peruspalkka jää tavallisesti alle neljän tonnin, mutta päälle tulevat toimenpidepalkkiot. Kilpailukykyinen palkka siis olisi tarjolla, Kellokoski vakuuttaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Nuoret