Puolukkahyytelötorttu
Pohjaan:
150 g margariiniä tai voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mannasuurimoita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl puolukkasurvosta
Hyytelöön:
1 tlk rahkaa
1 dl sokeria
1 muna
5 liivatetta
2 rkl vettä
2 dl vispikermaa
2 dl puolukkasurvosta
Valmista pohja: vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää muna ja vaahdota. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-rasvavaahtoon. Levitä laakean paistosvuoan pohjalle ja reunoille (halk. 24 cm). Levitä puolukkasurvos päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, jäähdytä.
Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota muna ja sokeri ja sekoita rahkan joukkoon. Mausta puolukkasurvoksella. Puserra liivatteista vesi pois ja lisää joukkoon pari ruokalusikallista vettä. Sulata mikrossa ja kaada seos ohuena nauhana rahkan joukkoon sekoittaen. Vaahdota kerma ja lisää rahkaan. Levitä seos tortun päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä.
Arkisto
2010 | 2009 | 2008 |




