Kalaa ja paprika-aiolia munakoison päällä
4 annosta
1 munakoiso
suolaa
paahdettua paprikaa säilykkeenä
6 rkl öljyä
400 g valkolihaisen kalan filettä (ahventa, madetta, haukea)
Paprika-aioli:
2 valkosipulin kynttä
1 keltuainen
3 tl sitruunamehua
1 1/4 dl oliiviöljyä
2 rkl persiljaa
Leikkaa munakoiso vähintään kahdeksaksi paksuksi viipaleeksi. Hiero viipaleiden pintaan suolaa ja pane ne hiostumaan 20 minuutiksi. Kuivaa viipaleet talouspaperilla ennen paistamista.
Pane tehosekoittimeen valkosipuli, keltuianen ja sitruunamehu ja sekoita sileäksi. Kaada koneen käydessä joukkoon oliiviöljy ohuena nauhana. Sekoita kunnes aioli sakenee. Leikkaa paprika suikaleiksi ja lisää puolet suikaleista ja persilja aioliin. Majoneesin väri muuttuu punaiseksi.
Kuumenna paistinpaisti kuumaksi ja lisää öljy. Paista munakoisoviipaleet molemmilta puolilta ruskeiksi. Kuumenna loput öljystä ja paista siinä kalapalat molemmilta puolin 1-2 minuuttia tai kunnes kala lohkeaa paksuimmasta kohdasta haarukalla kokeiltaessa.
Pane munakoisoviipaleet lautaselle ja niiden päälle paprikasuikaleita. Pane paprikan päälle kalapalasia ja hiukan aiolia.
Arkisto
2012 | 2011 | 2010 |




