Kuorrutettu kuha
(4 ruokailijalle)
600 g nahattomia kuhafileitä
Liemi:
1 sipuli
6-8 kokonaista maustepippuria
1 laakerinlehti
1 sitruuna
nippu tilliä
1 kalaliemikuutio
4-5 dl vettä
Kuorrutuskastike:
2 rkl voita tai margariinia
200 g tuoreita herkkusieniä
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl keitinlientä
1 dl kermaa
2 dl juustoraastetta
Perunasosereunus:
1 l perunasosetta
2 keltuaista
Aseta kuhafileet voidellulle uunin kestävälle vadille vierekkäin. Lisää kuorittu, lohkottu sipuli, mausteet, viipaloidut sitruuna ja tilli. Liuota kalaliemikuutio veteen ja kaada liemi kaloille. Peitä vati foliolla ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Siivilöi liemi talteen.
Viipaloi herkkusienet ja sekoittele rasvassa kattilassa, kunnes ne menevät kokoon. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää liemi vähitellen aina välillä sileäksi sekoittaen. Anna kiehua viisi minuuttia. Sekoita joukkoon kerma ja juustoraaste. Levitä kastike kalojen päälle.
Sekoita perunasoseeseen keltuaiset. Pursosta perunasose vadin reunoille tai nosta kahdella lusikalla kokkareita vadin ympäri. Kuorruta 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes perunasose on saanut hieman väriä ja ruoka täysin kuumentunut. Tarjoa kuorrutettu kuha salaatin tai keitettyjen kasvisten kera
Arkisto
2012 | 2011 | 2010 |




