Mantelilla kuorrutettu kuha
700 g kalafileetä (kuha)
suolaa
valkopippuria myllystä
Mantelitahna:
200 g tuorejuustoa (maustamaton)
100 g jauhettua mantelia
1 kananmuna
suolaa ja pippuria
tilkka kermaa
aurinkokuivattua tomaattia paloina
Sekoita tahnan ainekset. Poista kuhafileistä lihasruodot leikkaamalla viilto fileeseen lihasruotojen molemmin puolin. Leikkaa fileet suorakaiteiksi. Ripottele öljyttyyn uunivuokaan suolaa ja myllystä pippuria. Nosta kalapalat siihen ja mausta päältä. Levitä tahna pintaan, ei reunoille.
Paista uunissa 180 asteessa noin 15 minuuttia. jotta pinta saa värin.
Keväisen vihreä pinaattikastike:
3 dl kalalientä
1 dl valkoviiniä
2 dl ruokakermaa
sitruunamehua
150 g pakastepinaattia/nokkosta
1,5 rkl maissitärkkelystä
suolaa, pippuria
Keitä kastikkeen nesteistä kolmannes pois. Lisää pinaatti/nokkonen. Soseuta sauvasekoittimella tasaisen vihreäksi. Suurusta kylmään veteen sekoitetuilla maissitärkkelysjauhoilla, kiehauta ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Arkisto
2012 | 2011 | 2010 |




