Siikapottua näppiruokana
vettä
1 kg perunoita
1 kg kalaa (esimerkiksi siikaa)
2-3 isoa sipulia
merisuolaa
tilliä
Lapin rantakala on yleinen ja parhaana pidetty tauro. Keitä puhtaiksi pestyt perunat joista isommat lohkottu tasakokoisiksi, lähes kypsiksi niin, että vettä jää perunoiden tasoon.
Pilko kokonainen, perattu kala kolmeen osaan niin, että osat jäävät kiinni toisistaan vatsan puolelta.
Lisää kala pilkottujen sipulien kera perunoiden päälle vain vähän veteen kypsymään höyryssä.
Perunoista kannattaa olla tarkkana etteivät ne murennu. Toiset haluavat lohkoa kuoritut perunat jolloin perunaliemestä saa siialle myös kastikkeen. Näppiruokana kuoriperunat ovat käteviä ja edustavat oikeaa kulttuuria.
Suolana käytetään merisuolaa, jota menee pieni kourallinen. Näin saadaan sekä perunat että kala erityisen maukkaiksi.
Anna kiehua siikapotun miedolla lämmöllä kansi päällä kunnes evät irtoavat helposti kalasta ja vatsanahkasta toisiinsa kiinnittyneet kalapalat irtoavat toisistaan. Ripottele päälle tillisilppua ennen tarjoamista. Siikapottu nautitaan saksalaiseen tapaan puolikuivan valkoviinin kera näppiruokana.
Arkisto
2012 | 2011 | 2010 |




