Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.06.2009 15:06
A A A

Kasvistournedos

3 siivua munakoisoa

2 dl perunasosetta

0,5 dl sienikuutioita (tatti)

1 dl pinaattia

30 g parmesaanilastuja

suolaa,sokeria,voisulaa, oliiviöljyä

Tee perunasose, paista sienikuutiot sekaan. Kuullota pinaatti kattilassa voisulan kera ja mausta. Paista munakoisosiivut öljyssä.

Kastike:

1 dl porkkanamehua

1 tl sokeria

1 rkl valkoviiniä

1 tl maizzenaa

Nosta ainekset kattilaan ja sekoita kuumentaen kiehumispisteeseen. Kokoa sienisose keoksi lautaselle. Kasaa muut ainekset vuorotellen keon viereen.

Kaada kastike päälle ja ripota parmesaanilastut päälle. Koristele yrteillä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kasvisruuat