Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.10.2009 14:14
A A A

Emännän kaalilaatikko

1/2 kaalinpää (pään kokoinen)

vettä

4 lihaliemikuutioita

2 rkl tomaattipyrettä

2 rkl hunajaa

2 dl puuroriisiä

400 g jauhelihaa

2 sipulia

mustapippuria

suolaa

voita tai margariiniä voiteluun

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja halkaise ne kahteen tai kolmeen osaan. Pistä suikaleet kattilaan. Laske hanasta vettä niin paljon kattilaan, että kaali miltei peittyy veteen.

Kiehuta kaalia 10 minuuttia kansi päällä. Lisää kaalin joukkoon lihaliemikuutiot, tomaattipyre, hunaja sekä riisit. Anna porista toiset 10 minuuttia miedolla lämmöllä kansi päällä.

Paista jauheliha ja lisää hienonnetut sipulit pannulle. Paista niin pitkään, että sipuli pehmenee ja mausta runsaalla mustapippurilla ja suolalla.

Lisää jauheliha kaali-riisipataan ja sekoita. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Paista kaalilaatikkoa uunissa 1-1,5 tuntia 175 asteessa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Liharuuat