Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.06.2009 10:56
A A A

Mallasmakuja karjalaisille ruuille

Karjalaiseen ruokakulttuuriin sopivia erikoisoluita etsittiin itäsuomalaisesta pienpanimotuotannosta. Oluet ovat toistaiseksi ravintolamyynnissä. Alkossa on joitakin pienpanimotuotteita.

Luostariolut (Saimaan Olut) Lappeenranta

Värissä kullanhohtoista kuparia. Lyhyt ja matala vaahtokukka vapauttaa hennon kevyesti humaloidun tuoksun. Siihen kaipaa särmää. Muistuttaa belgialaista alea, suodatettu kirkkaaksi. Vähän happoja kuin mantelin kuoressa.

Lanttukukon ja haudutettujen kasvisruokien kaveri pitää tarjoilla 12-16 asteisena.

Pisteet 13,25/20.

Joutsen (Huvilapanimo) Savonlinna

Reilu vaahto sortuu aika nopeasti keväänkeltaisen oluen harteilta.

Viileällä perussamealla lagerilla on helppo lähteä tutustumaan pintahiivojen maailmaan. Jälkimaussa on hieman tökkäävä katkerokoukku. Raikas ja keveä esimerkiksi broilerille.

Pisteet 14/20.

Huvila Pale Ale (Huvilapanimo)

Oluen yllä on hyvä, kestävä, ei kovin tiivis vaahtokukka kuplineen. Voimakkaan humalan aistii oluen flavourissa. Maussa pähkinää, sitrusta ja miellyttävä jälkikatkeruus, joka sopii hiukan kärähtäneen juustovoileivän seuraan. Tarjoile 10-14 asteessa.

Pisteet tasaisesti 15/20.

E.S.R (Huvilapanimo)

Hedelmäisen kuivan oluen värissä on punaruskeaa meripihkaa. Kestävä vaahto. Älä pilaa kylmyydellä. Paahteisuus, flavour ja hiilihappoisuus ovat hyvin tasapainossa tässä Extra Special Bitterissä. Aito karjalanpaisti kuumana ja rieskakasto maistuisivat sen kanssa.

Pisteet 15,5/20. Erikoisoluen kokeilijalle hyvä.

Porter (Huvilapanimo)

Samettisen musta väri. Ruskeanharmaa tiivis vaahtokukka katteena. Tiivis mämmimäinen runko ja kaakaon ja espresson happojen ryhdittämä aromimaailma ovat tehneet siitä tasapainoisen baltti(britti)-portterin.

Tyylikäs huoneenlämpöisenä. Ei kaipaa ruokaa, vanhaa suklaata vain.

Pisteet 16,75/20 ovat mitaliluokkaa.

Pruuvissa olivat mukana Glorian vuoropäällikkö Tuomi Mahlamäki sekä perusjäsenet Teemu Huttunen, Mauno Hämäläinen ja Jouko Kääriäinen. Oluet ovat toistaiseksi ravintolamyynnissä. Alkossa on löytyy joitakin pienpanimotuotteita.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa