Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.06.2009 15:38
A A A

Munakoisolasagne

3 munakoisoa

200g parmesaanijuustoa

4 ps mozzarellaa

Leikkaa huuhdotut munakoisot pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi ja paahda ne kuumalla pannulla molemmin puolin ilman rasvaa. Annos on kuudelle.

Tomaattikastike:

2dl oliiviöljyä

1 sipuli

2 prk tomaattimurskaa

4 valkosipulin kynttä

ruukku basilikaa

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

mustapippuria

Kuullota hienoksi leikattu sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska ja hauduta kastiketta, kunnes se hieman sakenee. Mausta kastike suolalla, sokerilla, hienonnetulla basilikalla ja mustapippurilla.

Kokoa lasagne levittäen ensin vuokaan tomaattikastiketta, sitten parmesaaniraastetta ja päälle kerros munakoisoviipaleita, sitten kerroksittain tomaattikastiketta, parmesaaniraastetta, mozzarellaviipaleita ja munakoisoja. Päällimmäiseksi, kuten pohjallekin, tulee tomaattikastiketta ja parmesaaniraastetta.

Paista 200 asteessa 25 minuuttia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa