Apteekkari nielaisee Vanhan Tuomarin
Aki Jörgensen
Kuopion keskustassa sijaitseva pub Apteekkari nielaisee naapurinsa Vanhan Tuomarin.
Apteekkarin vuodesta 2005 omistanut osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Vanhan Tuomarin yrittäjä Miika Pehkoselta. Vuonna 2002 perustettu Vanha Tuomari siirtyy PeeÄssälle vapun jälkeen.
Miika Pehkosen mukaan kaupan aloite tuli PeeÄssältä.
PeeÄssä aikoo remontoida Apteekkarin toukokuun aikana ja liittää samalla Vanhan Tuomarin isomman pubin yhteyteen. Tällä hetkellä Apteekkarissa on 210 asiakaspaikkaa ja Tuomarissa 60. Apteekkari pysyy auki remontin ajan.
Vanha Tuomari on nojannut pienimuotoiseen tunnelmaan ja erikoistuneeseen juomavalikoimaan sekä tarjonnut lisäksi saunatilaa vuokrattavaksi. Toimialajohtaja Elina Pallonen-Eriksson kertoo, että Vanhan Tuomarin ilmeen ja palvelujen säilymisestä tai katoamisesta ei ole vielä päätöksiä. Niin ikään on avoinna, säilyykö Tuomarin sisäänkäynti.
Pallonen-Erikssonin mukaan Apteekkaria on kuitenkin tarkoitus jonkin verran uudistaa remontin yhteydessä.
Arkisto
2010 | 2009 | 2008 |




